instagram
Sisällön tarjoaa Blogger.
  • Pääsivu
  • Kuka minä olen?

    • Category

    • Category

    • Category




  • Ota yhteyttä

Rikkomattomia unelmia

*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa

Uusi vuosi koittaa pian ja seuraava vuosi 2020 tuo mukanaan toiveita ja unelmia samalla kun se rinnastaa tätä vuotta ja elettyä elämää. Onkin hyvä tarkemmin käydä läpi sitä, mihin asti pääsin Mafyssa tämän syksyn 2019 aikana ja mitä tavoitteita minulla on vuodelle 2020.

Kemiassa olen yhä Sidoksissa (Ke1) eli hyvin alussa. Fysiikassa olen alussa myöskin ja siinä olen tällä hetkellä "Voima ja Newtonin lait" (Fy4). Minulla oli tavoitteenani päästä kemiassa kaasuihin ennen vuoden 2019 päättymistä, mutta siihen en päässyt. Sen sijaan fysiikassa pääsin etenemään "Voima ja Newtonin lait" -osioon, kuten olin suunnitellutkin. Joulukuussa tuli niin vähän opiskelutunteja ja lopulta en edennyt biologiaan, vaikka sitä alunperin olin suunnitellutkin. En siis aivan päässyt omiin tavoitteisiini vuoden loppua kohden, mutta sille ei enää voi mitään.

Sen sijaan onkin aika suunnata katse tulevaan vuoteen 2020. Tavoitteenani on sen aikana saada fysiikasta, kemiasta ja biologiasta tehtyä "Oppimäärän tärkeimmät asiat" -osiot ja mahdollisesti myös aloittamaan "Muut oppimäärän keskeiset asiat" -osioita. Uskon, että se on melko realistinen tavoite, joskin vaatii todella paljon töitä sekä sitoutumista toteutuakseen.

Millaisia tavoitteita teillä on uudelle vuodelle pääsykoelukemisten osalta?

Oikein hyvää uutta vuotta 2020 kaikille!
19.22 No kommenttia
*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa

Vuoden viimeinen päivä on käsillä ja ei voi taaskaan uskoa, että tämä vuosi on mennyt näin nopeasti! Joulu ja vuoden vaihde antaa usein oivan tilan itsetutkiskelulle, vuoden yhteenvedolle ja ylipäätään sen tarkastelulle, miten oikein meni.

Omalta kohdaltani joudun toteamaan, että ei mennyt niin hyvin, kuin olin luullut tai toivonut. Kaikki puitteet ovat olleet kunnossa Mafynetin ja Mafylta saamani opiskeluvalmentajan myötä, mutta jostain syystä oma energia on loppunut usein kesken ja tunnit jääneet vajaiksi. Syksyn urakan tuntisaldo on ollut noin 80 tuntia, mikä on todella vähän siihen verrattuna, mitä sen olisi pitänyt olla ja missä olen osaamistasollani. Tällä hetkellä pyörin edelleen "Koko oppimäärä" -osiossa sekä fysiikassa että kemiassa, kun pitäisi olla jo pidemmällä. Joulukuu on ollut tuntimäärältä todella vaillinainen, kun toisen opiskelemani alan osalta on ollut paljon tenttejä ja palautettavia tehtäviä. Niihin on mennyt ihan liikaa aikaa ja kahden osa-aikatyön tekeminen niiden lisäksi on osoittautunut energiasyöpöksi. Tavallaan selittelyä ja tavallaan ei.

Opiskeluvalmentajani Idan kanssa sovimme, että pidän ainakin kahden viikon loman. Se on tullut todellakin tarpeeseen, mutta samalla ylittynyt, koska en koe olevani vieläkään palautunut syksystä. Samalla masentaa ja hävettää oma tilanne, kun on niin alussa, vaikka aloittikin ajoissa. Olen myös kriiseillyt tosissani sitä, kestänkö lääkärin työn tuomat paineet, pitkät työvuorot, päivystykset ja ennen kaikkea sen järkyttävän vastuun toisesta ihmishengestä. Kestänkö nähdä kuolemaa työssäni ja pahimmillaan olla vastuussa siitä? Entä jos teen hoitovirheen ja joku kuolee? En todellakaan tiedä.

Haluaisin, että minulla olisi oikeasti aikaa ja energiaa tähän projektiin, mutta tällä hetkellä tuntuu aika epätoivoiselta ja väsyneeltä. Tammikuussa on jatkettava opiskelua tietäen, että se ei todennäköisesti riitä tänä vuonna sisään pääsemiseksi. Kaipaan mielessäni kesään, kun pystyi keskittymään vain tähän ja motivaatio oli sisäsyntyistä. Nyt on kauan aikaa syksyllä tuntunut vain siltä, että suoritan elämääni ja tätä projektia: jokaviikkoinen lukutuntien metsästys sen sijaan, että opiskelisin halusta oppia uusia asioita. Ehkä arjessani on tällä hetkellä vain liikaa asioita menossa yhtä aikaa suhteessa omiin voimavaroihini ja opiskelutaitoihini.

Uskon, että pidän vielä jonkun aikaa lomaa ja yritän saada mahdollisimman pian yhden syksyltä saakka roikkuneen opiskelutehtävän tehtyä ja palautettua: tekemättömät jutut stressaavat usein eniten. Harmittaa, että tämä syksy on mennyt näin huonosti, mutta samalla haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette erityisesti Instagramin puolella tukeneet ja tsempanneet. Lisäksi kiitoksen ansaitsevat opiskeluvalmentajani Ida ja erityisesti Mafyvalmennus, joka on ollut mahdollistamassa tämän kaiken. Vaikka nyt harmittaa, on muistettava se, että tämä kaikki on pohjaa tulevia hakukertoja varten ja Mafynetti on kyllä loistava väline lääkikseen hakemisessa: kaikki teoriat ja laskut kulkevat mukana tabletissa ja ennen kaikkea oman osaamistason näkee konkreettisesti.
18.06 No kommenttia
*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa

Heippa!

Tuntuu hullulta, että pian on jo joulu ja tämä vuosi on kohta ohitse! Alkusyksystä tuntui, että aikaa on vaikka kuinka ja yhtäkkiä onkin alle kuukausi jouluaattoon ja joululoman alkuun. Tavallaan tuntuu helpottavalta ja odotan innolla joulua, mutta samalla tavallaan ahdistaa ja mielessä on ajatus "apua!". Syksyn lukutunnit ovat kokonaisuudessaan olleet vähäiset ja olen saanut itsestäni irti yllättävän vähän tämän syksyn aikana. Olenkin sen suhteen aika pettynyt itseeni, vaikka toisaalta ymmärränkin sen, että tähän pääsykoerupeamaan en pysty kuitenkaan kokopäiväisesti keskittymään. Mikä on sekin osaltaan pakon sanelemaa ja osaltaan valinta.

Koska opiskeltavaa on vielä todella paljon ja toisen alan osalta loppuvuosi on deadlineineen sekä tentteineen kiireistä aikaa, on pakko suunnitella loppuvuosi aiempaa tarkemmin. Haluan päästä omiin lukutavoitteisiini, löytää oppimisen ilon uudestaan sekä ylipäätään tehdä tasaisemmin pääsykoeopiskelua, ettei liikaa taukoja tulisi. Loppuvuosi tulee olemaan stressaava tentti- sekä deadlinesuman vuoksi ja siksikin suunnitelma on tärkeää tehdä.

Mafyssa olen edelleen alussa ja koska aiempi osaamistausta on olematon, menee teorian kahlaamiseen sekä tehtävien tekemiseen yllättävän paljon aikaa. Mafyssa painotetaankin laskurutiinin  sekä kertaamisen tärkeyttä ja siksikin olisi tärkeää opiskella säännöllisesti. Jouluna haluan pitää lomaa viikon tai jopa pari, koska se on kriittistä oman jaksamiseni kannalta. Lomailu tuntuu hieman turhauttavalta, mutta nyt on pakko sen suhteen mennä järjellä, koska en halua polttaa itseäni loppuun. Oman alan opiskelu sekä töiden tekeminen pääsykoelukemisen rinnalla on ollut yllättävän raskasta. Alla listausta tavoitteistani fysiikan, kemian ja biologian suhteen loppuvuodelle.

Tavoitteitani loppuvuodelle:
Fysiikka: saada Mafyssa "Voima ja Newtonin lait" -osio tehtyä
Kemia: Päästä Mafyssa "Kaasut" -osioon ja saada se tehtyä.
Biologia: Aloittaa pikkuisen jo biologiaa ja tehdä ehkä "Elämä" -osio valmiiksi?

Millaisia tavoitteita teillä on?


23.59 No kommenttia
*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa

Lääkiksen pääsykokeeseen lukemisen alussa saattaa olla täynnä intoa ja energiaa, ja alku sujuukin omanlaisessaan kuplassa. Ainakin itsellä menee niin, että kesän jälkeen akut täynnä on helppo aloittaa pääsykokeeseen lukeminen ja motivaatio on huipussaan. Kun syksy alkaa pyöriä kunnolla tuoden mukaansa työt ja toisen alan opiskelut, alkaakin olla vaikeuksia. Yhtäkkiä lukeminen ei maistukaan, työt vievät energiat, toisen alan opinnot deadlineineen ja tentteineen vievät osansa ja viikottaisen lukutavoitteen saavuttaminen takkuaa. Silloin alkaa kyseenalaistaa, onko tässä ylipäätään mitään järkeä. Onko peli jo menetetty? Kannattaako enää edes yrittää, vai pitäisikö suosiolla luovuttaa?

Itselleni edellä mainittu on vähän liiankin tuttua. Kun tekee paljon muutakin pääsykokeeseen lukemisen ohella, on aika ja energiat usein kortilla. Huomaan liian usein priorisoivani muut asiat pääsykoelukemisen edelle, vaikka sen pitäisi olla priorisoinnissa kärjessä. Toisen alan opintoihin liittyvä harjoitustyön palautus tai tentti ja sen viikon lukemiset ovat nollissa. Töitä ehkä tavallistakin enemmän joinakin viikkoina ja energiat pääsykoelukemiseen tai liikkumiseen ovat vähissä. Yhtäkkiä onkin mennyt taas viikkoja ja lukemissaldo on ollut turhauttavan pieni. Niin turhauttavaa ja toisaalta niin inhimillistä!

Opiskeluvalmentajani Ida kysyi viime puhelussa minulta kysymyksen liittyen siihen, mitä ajatuksia tämän projektin suhteen minulla on. Totesin motivaatiota yhä olevan, mutta haasteita olevan erityisesti priorisoinnissa ja omassa jaksamisessa. En enää tiedä, onko ensi kevät realistinen tavoite, kun elämäntilanteeni tulee todennäköisesti pysymään samanlaisena, mutta ainakin tämä luo pohjaa sitä seuraavalle vuodelle. Ida muistuttikin siitä, että jokainen tunti on aina eteenpäin ja se on ihan totta. Sitä helposti unohtaa syyt, jotka saivat lähtemään tälle tielle, jo kuljetun matkan sekä sen, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Opiskelu ei koskaan mene hukkaan ja tässäkin projektissa jokainen luettu tunti kasvattaa sitä osaamispohjaa, joka sisäänpääsyyn tarvitaan. Vaikka Mafyssa oma osaamiskäyrä ei olisikaan mennyt toivotunlaisesti, on aina hyvä muistaa, miten pitkällä jo on: miten pitkällä käyrä on jo lähtötilanteesta ja miten paljon töitä on sen eteen jo tehty!

Joten jos mietit, kannattaako luovuttaa, kun syksy ei olekaan mennyt suunnitelmien mukaan: muista miksi aloitit ja jos sama tavoite on yhä tärkeä, älä luovuta! Kuten opiskeluvalmentajani Ida totesi, jokainen luettu tunti on aina eteenpäin!


23.24 No kommenttia

*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa

Monessa yhteydessä olenkin maininnut siitä, että yritän pitää mielessä sen, että keskittyy omaan suoritukseensa. Helposti alkaa liikaa tuijottamaan muiden edistymiskäyriä ja etenemistä sekä ahdistuu, jos oma eteneminen ei olekaan yhtä tehokasta ja viikottaiset lukutunnit yhtä huimia. Tämäkin siitä huolimatta, että yleensä pikemminkin inspiroituu muiden saavutuksista, kuin ahdistuu. Siitä huolimatta ainakin itselleni on käynyt monta kertaa niin, että olen esimerkiksi stressannut sitä, kun muut etenevät huimasti pidemmällä, kuin mitä itse etenee. Samalla unohtaa sen tärkeimmän: tätä tehdään itseään varten ja kilpailukumppanina on itse, eikä muut.

Muiden tekemistä ja etenemistä kannattaa seurata, jos se toimii voimavarana ja kannustimena itselle. Sitä vastoin päivinä, jolloin muiden tekeminen vain ahdistaa ja stressaa, kannattaa ennemmin keskittyä omaan tekemiseen ja vaikka jättää sosiaalisen median käyttö vähemmälle. Kenelläkään ei ole täsmälleen samanlaista elämäntilannetta tai osaamistaustaa, kuin mitä itsellä on, vaan jokainen opiskelee pääsykokeeseen omista lähtökohdistaan.

Tässäkin suhteessa omasta opiskeluvalmentajastani Idasta on ollut paljon apua. Ylikuormittuneena saatan yrittää painaa kaasua ja kertoa Idalle osin hätääntyneistä pohdinnoistani, että pitäisikö nostaa viikottaisia opiskelutunteja, kun "kaikki muutkin" tekevät niin. Ida on aina hyvin kärsivällisesti arvioinut tilanteeni ja toissa kerralla tosiaan päädyimme itseasiassa laskemaan lukutuntien viikkotavoitetta. Olen arvostanut Idassa sitä, että hän sanoo suoraan oman mielipiteensä ja hänellä on hyvä kokonaiskuva tilanteestani ja jaksamisestani. Siinä opiskeluvalmentajan yksi hyvä puoli on tullut mielestäni esiin, että opiskeluvalmentaja huomioi jokaisen yksilöllisen elämäntilanteen ja tavoitteen sekä tekee ratkaisuja ja suunnittelee kanssani esimerkiksi lukutavoitteita minulle parhaiten sopivaksi. Ida on tuonut paljon järkeä tähän hakuprosessiini ja siitä olen todella kiitollinen hänelle ja tietysti MAFY-Valmennukselle. Kahden viikon välein soitettavia puheluita odottaa aina innolla ja tuntuu hyvältä, että ei tarvitse itse huolehtia kokonaiskuvasta, kun Ida tekee sen puolestani.
20.06 No kommenttia
 
*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa


Mafyn kanssa matkaa on kuljettu nyt kesäkuusta saakka lääkiksen pääsykokeeseen valmentautuessa. Tässä ajassa on tullut opiskeltua välillä enemmän ja välillä vähemmän. Vaikka välillä on tullut suoranaisia nollaviikkojakin, olen ylpeä itsestäni siinä, että en ole luovuttanut! Siinä opiskeluvalmentajani Ida on ollut tärkeässä roolissa ja säännölliset puhelut hänen kanssaan ovat luoneet uskoa ja järkeäkin tekemiseeni. Siinä, missä moni Instagramin perusteella paahtaa toisinaan jo viittäkin tuntia päivässä, on omalla kohdallani laskettu viikkotunteja huomattavasti alaspäin, että saisin pikkuhiljaa edes viikkotavoitteeni täytettyä. Iso kiitos siis Idan kärsivällisyydelle, vaikken ole päässytkään sopimiimme viikkotavoitteisiin!

Toki on myönnettävä, että paljon on menossa edelleen arjessani ja tulee varmasti enemmän tai vähemmän olemaan kohti pääsykoetta mentäessäkin. Teen täyttä työviikkoa väliaikaisessa työssäni, graduseminaari on alkanut pyöriä, maisterikurssit etenevät täydellä teholla ryhmätöineen,  yksilötehtävineen ja tentteineen, sekä kaiken päälle on lääkiksen pääsykokeeseen valmentautuminen. Onneksi työmäärän pitäisi laskea seuraavassa kuussa, jolloin toivoakseni vapautuu paremmin aikaa palautumiselle ja pääsykoelukemiselle! Vaikka teenkin montaa työlästäkin asiaa samaan aikaan, huomaan silti nauttivani arjesta, sillä kaikki tekemiset ovat minulle jollakin tavalla mieluisia. Siten ne myös antavat paljon, vaikka toisaalta vapaa-aikaa ja esimerkiksi aikaa liikunnalle jää välillä vähän. Toisaalta niihinkin varmasti löytyisi aikaa, kun vähentäisi aikasyöppöjen, kuten somen seuraamisen, määrää ja aikatauluttaisi ylipäätään päivänsä järkevämmin. 

Ettei eksytä liian pitkälle pohjustukselle otsikon aiheesta, ajattelin päiväkirjanomaisesti kirjata muistiin sen, missä olen nyt menossa Mafyssa*. Tiedostan, että etenen hitaampaan tahtiin, kuin monet muut, mutta parhaani kuitenkin yritän ja yritän keskittyä vain omaan suoritukseeni ja oman tietämykseni kasvattamiseen, sekä iloita muiden onnistumisista! Kemiassa olen ollut pitkään paikallani Sidoksissa ja nyt olen päässyt viimein aloittamaan Liuokset ja konsentraatio -osuuden. Huomaan, kun olen nyt keskittynyt enemmän fysiikkaan ja lukutunteja ei aina kerry kovin paljoa, niin jäljelle jäävä aika menee usein kohdallani kertaustehtäviin kemiassa. Mikä ovat äärettömän hyödyllinen ominaisuus Mafyssa, koska kertaamisominaisuudessa tulee vastaan ne tehtävät, joita ei ole aiemmin osannut ja muutoin tulisi varmasti rynnättyä jo seuraavaan aiheeseen, vaikka edellisenkin osaamisessa on aukkoja. Tarkoitus on kuitenkin pikkuhiljaa nostaa hieman lukutunteja, jolloin kemiassakin ehtisi enemmän.

Fysiikassa olen tällä hetkellä Paikka, nopeus ja kiihtyvyys -kohdassa eli alussa siinäkin. Toivon kuitenkin pian pääseväni siirtymään Voimaan ja Newtonin lakeihin! Omassa etenemisessäni hidastaa varmasti osaltaan välillä se, jos kertaustehtäviä on päässyt kertymään useita ja opiskelumäärä on ollut vähäistä, mutta myös se, että teen teorioista muistiinpanot. Kertaustehtäviä ei kannattaisi kerryttää kovin paljoa, mutta välillä niitä minulla silti kertyy jonkin verran, jos taukoa oppiaineesta on ollut, ja sitten ratkon niitä kerralla paljon. Koska minulla ei ole kunnollista pohjaa fysiikasta, kemiasta ja biologiasta, olen huomannut muistiinpanojen kirjoittamisen itselle tärkeänä ja asioiden jäävän paremmin muistiin. Siksi en sitä halua myöskään karsia, sillä koen, että tämä on juurikin sitä teoriapohjan rakentamista, mikä auttaa myös tehtävissä. Mafyn teoriat olen kokenut edelleen todella hyvinä ja kattavina, enkä ole kokenut tarvetta muiden materiaalien hyödyntämiselle. Siksikin käytän mielelläni Mafyn teorioiden läpikäymiseen aikaa. 

Yhteenvetona voisi sanoa, että olen alussa sekä fysiikassa että kemiassa, mutta olen silti luottavainen, sillä tiedostan sen, että etenen omaan tahtiini ja tämä on sitä pohjan rakentamista seuraavia teorioita varten. Siinä Mafyn edistymiskäyrä on ollut itselläni todella motivoiva, kun osaamistason on huomannut nousseen verrattuna lähtötilanteeseen ja se kaikki kartutettu osaaminen on omaa pääomaa.



22.04 No kommenttia










*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa 


Opiskeluvalmentajani Idan kannustamana olen viimein aloittanut fysiikan ja työsarkaa siinä tosiaan

riittää! Fysiikassa olen todella alussa, mutta lyhyen kokemuksen perusteella Mafynetin materiaalit vaikuttavat siinäkin todella hyviltä! Minulla on tosiaan opiskelussa käytännössä lähes nollapohja, sillä lukiosta on aikaa ja silloinkin tuli käytyä ensimmäinen kurssi huonolla menestyksellä. Iltalukiossa aikoinaan tulos hieman parani, mutta vieläkään en voi sanoa, että ensimmäisenkään kurssin asiat olisivat vahvasti mielessä.

Fysiikka on kuitenkin lähtenyt hyvin alkuun lähes nollapohjaltakin ja olen kokenut, että teorioista on saanut tehtäviin riittävän osaamisen. Se on yksi niistä asioista, joita jännitin kemiasta fysiikkaan siirtyessä, että onko teoria riittävä ja minulle ymmärrettävällä tavalla selitettynä. Hyvästä teoriasta olen ainakin alun perusteella ollut kiitollinen! Fysiikkaan siirtyminen on kuitenkin tuonut yllättävän mielenmuutoksen, sillä nyt yhtäkkiä fysiikka tuntuu helpommalta ja selkeämmältä kuin kemia. Tässä toki osasyynä vaikuttaa varmastikin se, että olen fysiikassa vielä alussa ja kemiassa taas vähän pidemmällä, vaikka toki alussa oikeastaan siinäkin.

Fysiikassa on riittänyt silti haastetta jo alkumetreiltä, sillä joidenkin asioiden omaksuminen on tuntunut jotenkin hankalalta ja fysiikassa olen tahkonnut samoja kertaustehtäviä useammin kuin kemiassa ennen niiden oikein saamista. Siinä Mafyn kertausominaisuus kyllä on auttanut, sillä ilman sitä tuskin tulisin kertaamaan hankalia juttuja, kun uuttakin opiskeltavaa olisi. Kummasti sitä mieli tahtoisi vain edetä seuraaviin teorioihin ja tehtäviin, vaikka aiemmatkaan teoriat ja tehtävät ole riittävän hyvin hallussa. Esimerkiksi niinkin yksinkertaiset asiat, kuin yksikkömuunnokset ovat tuottaneet päänvaivaa! Välillä turhauttaakin, kun muistaa tehneensä jonkin tietyn tehtävän monta kertaa vain todetakseen, että en vieläkään osaa ratkaista sitä oikein. Toisaalta ehkä se palkitseekin erityisesti, kun saa vihdoin sellaisen tehtävän oikein, mitä on junnannut jo pitkään ja ehkä siitä parhaimmillaan pääsee syntymään vahvempi muistijälki.

Kahden aineen yhdistämisessä viikko-opiskeluuni olen huomannut haastetta myös siinä mielessä, että miten saada ajatus jotenkin oikeaan asentoon käännettyä ja teoria vaihdettua mielessä fysiikasta kemiaan ja päinvastoin. Ehkä tämä kertookin siitä, että olen vielä alussa molempien kanssa ja rutiinia ei ole vielä löytynyt, jolloin tieto sulautuisi toisia tukevaksi. Kaiken kaikkiaan fysiikka on kuitenkin vaikuttanut hyvältä ja odotan jo innolla etenemistä seuraaviin aiheisiin!

Oletteko aloittaneet opiskelemaan osaa aineista vai kaikkia?
23.13 No kommenttia
*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa

Mafynetin etäpakettiin kuuluu yhtenä ominaisuutena opiskeluvalmennus, jossa henkilökohtainen opiskeluvalmentaja soittaa suunnilleen kahden viikon välein. Olen opiskeluvalmennuksen alkamista odottanut innolla ja uskon siitä muodostuvan tärkeä kulmakivi lääkiksen pääsykokeeseen valmentautumisessani. Kuten aiemmin olenkin jo maininnut, lääkikseen hakemisestani tietää vain kaksi läheistäni ja heistäkin toinen suhtautui vähemmän positiivisesti hakemiseeni. Jos haluatte lukea tarkempia syitä siihen, etten pidä lääkiskeen hakemistani täysin avoimena, voitte lukea lisää tästä aiemmasta blogipostauksesta.

Tietoinen päätös jättää kertomatta lääkisprojektistani avoimemmin johtaa siihen, että en saa lyttäyksiä projektistani, mutta kertomattomuuden sivuvaikutuksena on auttamattomasti myös se, että mahdolliset kannustavat kommentit ja läheisten tuki jää saamatta. Siitä syystä opiskeluvalmentajan rooli on tilanteessani ehkä jopa korostetun kullanarvoinen! Tiesin tähän lähtiessäni, että opiskeluvalmentajan tulen tarvitsemaan ja haluan säännöllisesti tukea ja kannustusta sekä vinkkejä tilanteeseeni, mikä motivoi jatkamaan haastavasta elämäntilanteesta huolimatta.

Kun opiskeluvalmentajani Ida soitti ensimmäisen kerran, oli Idalla vastassa hieman jännittynyt lääkikseen hakija. Jännitti, miten henkilökemiat synkkaavat, onko tästä lopulta apua ja mitä, jos opiskeluvalmentajani sanoo, ettei tilanteessani ole mitään järkeä hakea lääkikseen. Järkeä tai ei, on pelot ja jännitykset karisseet ensimmäisten puheluiden aikana. Ida vaikuttaa todella mukavalta, tsemppaavalta ja tilanteeni ymmärtävältä. Oikeastaan jo toisella puhelulla tuntui hämmentävältä, koska vaikka puhelut ovatkin pitkälti yksipuolisia ja minuun kohdistuvia sisällöltään, tuntui, kuin juttelisi ystävän kanssa. Idan välittävä ote sekä rehelliset, kuin hyvän ystävän antamat kommentit, ovat tuntuneet mieltä lämmittäviltä. Tuntuu, että en todellakaan olekaan tässä projektissa yksin, vaan saan tukea ja kannustusta, mutta myös rehellisiä kommentteja sekä tilanteeseeni sopivia suunnitelmia.

Idan kannustamana olen kuitenkin viimein aloittanut myös fysiikkaa opiskelemaan ja se on tuntunut hyvältä! Yritämme Idan kanssa saada nyt alkuun toteutumaan noin 10 h opiskelumäärät viikoittain, missä en ole vielä onnistunut. Välillä tuntuu lähes pahalta, kun huomaa olevansa jäljessä monista muista, mutta silloin yritän vain muistuttaa itselleni, että jokainen käy tätä projektia itseään varten ja niillä resursseilla, mitä kykenee. Kuitenkin Idan tsemppaus on auttanut ja luulen, että ilman Idaa olisin jo luovuttanut. Nyt kuitenkin minulla on taistelutahtoa ja toivoa siitä, että ehkä tästä projektista sittenkin tulee vielä jotakin. Ehkä onnistun tässä sittenkin, vaikken olekaan lähtenyt niin vahvasti liikkeelle ja tilanteeni saattaa olla koko matkan aika haastava. Välillä epäilys valtaa mielen ja mietin, onko tässä yhtään mitään järkeä ja miten pääsisin viikoittain edes tuohon 10 tuntiin kaiken muun keskellä! Nyt on kuitenkin toiveikas olo ja tuntuu hyvältä, että Ida pitää huolta myös jaksamisestani sekä seuraa edistymistäni viikottain. Oma jaksaminen on kuitenkin se tärkein asia ja itseään ei pidä vetää loppuun.

Hyvillä fiiliksillä siis seuraavaa puhelua kohti!
11.11 No kommenttia


*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennus kanssa.



Olenkin aiemmin kertonut blogissa, että olen kertonut tästä projektista vain muutamille. Itseasiassa minut tuntevista vain kaksi ihmistä tietää tästä! Monelle se voi kuulostaa hullulta, että mitä ihmettä, miksi et kerro? Jokaisella on kuitenkin ne omat syynsä kertomiseen ja kertomattomuuteen, mitä mielestäni pitää jokaisen myös muistaa kunnioittaa.

Omalla kohdallani syynä on se, että läheiseni tuntien tiedän melko varmasti sen, että tukea en heiltä tule tähän projektiin saamaan. Olen joskus aiemminkin hakenut lääkikseen pääsemättä ja pääsykoevalmistautumiseni jäi tuolloin pahasti kesken. Ehkä läheiseni eivät enää usko siihen, että pystyisin lääkikseen pääsemään. Kun olen joskus aiemmin varovaisesti lääkikseen hakemisen kiinnostumisesta vihjaissut, olen saanut melko suoria kommentteja siitä, ettei välttämättä kannata. Toisena syynä saattaa olla se, että lähenen kolmeakymmentä ja opiskelen tällä hetkellä toista tutkintoa ja moni näkeekin sen riittävän. Tavallaan se riittääkin, sillä olen alkanut uskoa omiin työllistymismahdollisuuksiini alallani, vaikkei minusta huippuosaajaa tulisikaan. Siitä huolimatta en halua jäädä myöhemmin vatvomaan "mitä jos?" tai "olisi pitänyt yrittää". Lääkis on kuitenkin niin pitkään ollut haaveenani, ettei kyse ole mistään ohi menevästä haaveesta. Tämän lisäksi nykyisen alani osaamisesta voisi olla hyötyä myös lääkärin ammatissa tai lääketieteeseen liittyvissä tehtävissä myöhemmin. Uskonkin, että läheiseni ajattelevat parastani siinä, että työ- ja opiskelumäärä käy äkkiä liian raskaaksi ja he ehkä haluaisivat suojella minua siltä. 

Läheinen ystäväni on toinen heistä, joille olen kertonut hakevani lääkikseen keväällä 2020. Ystäväni reaktioista ja kommenteista sain vaikutelman, että hän ei ollut asiasta kovinkaan ilahtunut. Hän myös kertoi, kuinka tuttunsa oli lähes 10 vuotta hakenut lääketieteelliseen ja sitten päässyt. Hänen mukaansa se oli hukkaan heitettyä aikaa, eikä siinä ollut mitään järkeä enää. Ymmärränkin osittain tämän näkemyksen, mutta oma reaktioni tähän oli lähinnä, että vau, miten sinnikäs tämä tuttu onkaan ollut ja kova työ lopulta palkittiin! 

Jokainen tekee kuitenkin lopulta ne omaan elämään liittyvät päätökset, eikä niissä toisten mielipiteille kannata antaa liikaa valtaa. Muille kertominen tarkoittaisi sitä, että osa voisi suhtautua todella kannustavasti, mutta varmasti saisin myös kielteisiä kommentteja asiasta ja kyseenalaistamista. Niiden kielteisten kommenttien käsittelemiseen minulla ei riitä yksinkertaisesti energia, vaan haluan keskittyä itse prosessiin ja tekemiseen muiden mielipiteiden miettimisen sijaan. Lisäksi vältyn kyselyiltä pääsykoelukemisen etenemisestä tai pääsykokeen jälkeen siitä, miten koe meni, mikä sekin stressaa minua valtavasti. Yhteenvetona voisi oikeastaan sanoa, että jättämällä kertomatta, säästän energiaa itse tekemiseen enemmän ja luotan todennäköisesti itseenikin enemmän. Minulle tämä tyyli sopii parhaiten, mutta ymmärrän myös heitä, jotka haluavat kertoa läheisilleen lääkikseen hakemisesta. Parhaimmillaan läheisiltä saa korvaamatonta tukea ja kannustusta koko pääsykoeprojektin ajalle!

Koska itse olen valinnut toisin ja ystäväni kommentit oikeastaan vahvistivat sitä, etten asiasta halua muille kertoa, odotankin innolla Mafyvalmennuksen opiskeluvalmentajan yhteydenottoa! Syyskuun aikana pitäisi alkaa opiskeluvalmentajan ottamat yhteydenotot ja olenkin aivan malttamattoman innoissani asiasta ollut jo kesästä saakka! Uskon, että opiskeluvalmentajan avulla saan kaipaamaani henkilökohtaista tukea lääkikseen hakemiseen sekä luottoa omaan tekemiseen. Toivon myös saavani vinkkejä esimerkiksi lukusuunnitelman tekemiseen ja kenties kuulevani opiskeluvalmentajani omista kokemuksista hakuprosessissa ja käytännön vinkkejä. Suurin toive opiskeluvalmentajalle onkin se, että hän uskoisi minuun ja tukisi prosessin aikana. Samalla opiskeluvalmennus jännittää! Synkkaako meillä opiskeluvalmentajan kanssa? Mitä jos hän ei uskokaan siihen, että pystyn tähän? Mitä jos hän toteaa, että minulla on liian paljon menossa tällä hetkellä, etenen liian hitaasti ja sisäänpääsy ei ole realistista? Toisaalta ehkä tällöin tulisi keskittää katse sitä seuraavaan kevääseen ja keskittyä luomaan mahdollisimman hyvän pohjan jo nyt. Siitä huolimatta haluan uskoa omiin mahdollisuuksiini jo keväällä 2020!

Pidän teidät ajantasalla ja kerron tunnelmiani, kun opiskeluvalmennus vihdoin alkaa!



20.05 No kommenttia

*Valmennuskurssi saatu alennuksella yhteistyönä MAFY-Valmennus kanssa.

Hei ja ihana nähdä pitkästä aikaa! ♥

Olen nyt elokuun loppupuolella viettänyt hieman hiljaisempaa kautta sekä blogin että Instagramin puolella. Syyt ovat olleet työ- ja opiskelurintamalla, sillä molemmat ovat vaatineet oman panostuksensa. Nyt on kuitenkin tämän hetkisen alan kandi viimein palautettu, kanditutkielmaan liittyneet kurssit suoritettu ja maturiteetti tehty. Enää odotellaan lopullista hyväksyntää ohjaajalta, että saan julkaista tutkielman ja saan siitä opintopisteet. Näin todella paljon vaivaa tutkielman eteen ja vaikka se myöhästyikin alkuperäisestä suunnitelmasta rutkasti, tuli se silti valmiiksi. Olen uskomattoman ylpeä itsestäni, että sain noinkin ison työn valmiiksi ja kova työ palkittiin! 

Uskonkin siihen, että kova työ palkitaan aina, mikä pätee myös lääketieteelliseen hakemisessa. Myös työrintamalla on kuulunut uutta, sillä minulle avautui lyhyt, uutta työkokemusta tarjoava työpaikkamahdollisuus ja vaikka syksy on jo valmiiksi kiireinen, aion silti todennäköisesti ottaa sen vastaan, sillä mahdollisuutta kyseiseen tehtävään ei välttämättä toiste tarjota.

Elokuussa minulla tuli monia hiljaisia viikkoja Mafyn parissa ja tuntui vaikealta tarttua siihen tauon jälkeen, kun mielessä oli epäonnistunut fiilis. Tarttuminen kuitenkin kannatti, sillä nyt olen taas ollut todella innoissani sen tekemisestä! Mafyn tekeminen on todella koukuttavaa puuhaa ja jotenkin siinä kaikki osat ovat sopivasti pilkottuja. Osaamiskäyrä näyttää myös karun rehellisesti sen, miten iso työmäärä on vielä edessä, että saavutan halutun taitotason. Se toisaalta myös motivoi todella paljon, koska olen melko kilpailuhenkinen ja tykkään haastaa itseäni! Mutta on myönnettävä, että toistaiseksi Mafyn käyrä kemiassa on noussut melko hitaasti.

Samalla pienikin edistyminen lähtötilanteesta tuntuu hienolta ja muistuttaa, että tehty työ ei ole turhaa. Mafyssa olen tankannut kemiaa ja pikku hiljaa pitäisi alkaa siirtyä myös biologian ja fysiikan pariin. Syksyn opiskelu- ja työmäärä suoraan sanottuna hieman hirvittävät, mutta päivä kerrallaan varmaan kannattaa niissäkin mennä.

Loppukesän aikana olen tullut miettineeksi mahdollista lääketieteellisen pääsykoemateriaalin uudistamista sekä sen vaikutusta Mafyyn. Mafylta ovat kuitenkin kertoneet, että: 

"Jos koealueeseen tulee sellaisia muutoksia, että jotain kursseja poistetaan tai lisätään, tai jokin aine poistuu, päivitämme Mafynetin vastaamaan vaatimuksia." 

Tämä on mielestäni hyvä tieto ja muutenkin Mafyn ollessa digitaalinen, siihen muutenkin päivittyy muutokset helpommin, kuin jos materiaali olisi tulostettu versio. Jotenkin itse olen päätynyt muutenkin siihen, etten paljoa aio stressata mahdollista pääsykoemateriaalin muuttumista tai poistumista etukäteen: se on sitten, mikä on. Uskon myös, että fysiikan, kemian ja biologian opiskelu ei mene hukkaan, vaikka isoja muutoksia tulisikin. En silti täysin usko mahdollisuuteen, että materiaalit poistuisivat kokonaan ainakaan vielä. Suunta saattaa siihen suuntaan silti olevan ja varmuuden asiasta saa tietenkin vasta, kun tiedot pääsykokeesta julkaistaan.

12.39 No kommenttia


Moni varmasti miettii sitä, milloin lääketieteellisen pääsykokeeseen kannattaa aloittaa lukeminen. Tähän ei varmastikaan ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, enkä sellaista aio antaa minäkään. Muistutan myös, että en ole tässä ammattilainen, vaan kirjoitan omasta kokemuksestani ja mielipiteistäni pohjaten. Haluan kuitenkin jakaa muutaman vinkin siitä, miten itselle sopivan aloitusajankohdan voi löytää.

Aloittamisen ajankohta on varmasti yksilöllistä, sillä lähtökohdat ovat erilaiset. Siinä, missä joku toinen on äskettäin päättänyt pitkän valmistautumisen kevään 2019 pääsykokeeseen, aloittaa joku toinen puolestaan valmentautumisen puhtaalta pöydältä. Jos osaamista ei ennestään juuri ole, voi olla hyvä aloittaa mahdollisimman aikaisin, jolloin aikaa on mahdollisimman paljon. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on eräänlainen maratonlaji ja heti täysillä paahtaminen voi kostautua myöhemmin uupumisena.

Aloitusajankohta kannattaakin valita siten, että aikaa jää riittävästi suhteessa opiskeltavaan määrään, mutta kuitenkin niin, että aikaa jää myös levolle. Osa tuntuu suosivan syksyä aloitusajankohtana ja aikaisimmat ovat aloittaneet jo kesällä. Puolestaan jos takana on jo edellinen pääsykoekerta ja osaamistakin on hankittuna, aloittamisella ei ole niin kiire, vaan voi olla hyvä toipua ensin aiemmasta hakukerrasta. Sen olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän pystyy keskittymään omaan lukuprosessiin ja olemaan stressaamatta muiden etenemisestä, sen parempi: jokainen kilpailee tässä kuitenkin lopulta itseään vastaan.

Omalla kohdallani koin parhaimmaksi aloittaa jo keskikesällä. Olen kova stressaamaan ja stressi saattaa kohdallani jopa lamauttaa pahimmillaan, jolloin en saa mitään järkevää aikaiseksi. Siksi koin omalle kohdalleni lempeimmäksi keinoksi aloittaa rauhassa, mutta ajoissa. Ensimmäisenä viikkona sainkin hyvin jo lukutunteja, mutta sitten oli pakko keskittyä kanditutkielman tekemiseen tämän hetkisistä opinnoistani. Tästä johtuen taukoa onkin kertynyt Mafysta useita viikkoja, minkä olen huomannut stressaavan.. Mafyn käyrä onkin melko tasaisesti vaakasuora tällä hetkellä, mutta uskon sen siitä vielä nousevan, kun suunnittelen tulevat päiväni paremmin ja pääsen paremmin jatkamaan Mafyn kanssa. Kandidaatintutkielman viimeistelyn lisäksi edessä on vielä tärkeä uusintatentti, joka vie tällä hetkellä kaiken ylimääräisen ajan.

Vaikka olenkin huomannut stressaavani asiaa ja todennut, että ehkä sittenkin olisi viisasta tehdä molepia opintoja rinnakkain painottaen silti kanditutkielman tekemiseen ja uusintatenttiin treenaamiseen, on kyseiset viikot jo ohitse ja katse on suunnattava tulevaisuuteen. Menneisiin viikkoihin ja tehtyihin päätöksiin en enää pysty vaikuttamaan. Kuitenkin aikaisin aloittamisen etu on myös siinä, että jos jotakin yllättävää priorisoitavaa tulee, pystyy hieman joustamaan pääsykoeopiskelun suhteen. Toisaalta siinä on myös riskinsä, sillä aika tulee omalla kohdallani todennäköisesti silti loppumaan kesken ja samalla riskinä on turvallisuuden tunteeseen tuudittautuminen "kun aikaa on ja olen aloittanut hyvissä ajoin": esimerkiksi omalla kohdallani on jo useita viikkoja mennyt "hukkaan" Mafyn aloittamisen jälkeen.

Milloin te olette aloittaneet tai suunnittelette aloittavanne pääsykoevalmentautumisen? Tai onko teillä tullut taukopäiviä tai -viikkoja?


14.12 No kommenttia
*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennus kanssa.

Aiemmassa blogipostauksessani kerroinkin siitä, että aloitan pääsykoelukemisen käytännössä lähes täysin nollapohjalta. Lukiossa olen suorittanut kemiasta ja fysiikasta vain pakolliset kurssit ja nekin huonolla menestyksellä: kumpikin aineista tuntui vaikealta, osattavaa oli paljon ja soveltamistaitoja vähän. Biologiasta kävin pakollisten kahden kurssin lisäksi myös ympäristöekologian kurssin ja erityisesti jälkimmäinen kiinnosti. Muutoin arvosanat biologiassakin olivat heikot ja ylipäätään lukiosta alkaa olla jo kauan aikaa. Voisi kuvitella, että heikolla osaamistasolla ja käytännössä lähes nollatasolla on turha edes haaveilla lääketieteelliseen pääsemisestä. Väitän kuitenkin, että kovalla työllä oman osaamistason voi nostaa vaadittavalle tasolle. Jäljelle jäi vain kysymys siitä, millä sen osaamistason nostan?

Aiemmilla hakukerroilla, jotka nekin ovat olleet heikkoja suorituksia, olin käynyt paikallisella valmennuskurssilla, istunut iltalukiossa ja opiskellut itsenäisesti jääden jumiin hankaliin tehtäviin. Kuitenkin ymmärsin niiden kokemusten kautta, että perinteinen luokkaopiskelu ei omalla kohdallani tässä projektissa tulisi toimimaan. Opiskelen tehokkaammin itsenäisesti, en uskalla aina kysyä opettajilta mieltä askarruttavista asioista ja luokassa istumiseen menee yllättävän paljon aikaa: omalla elämäntilanteellani itsenäinen opiskelu on se tehokkain muoto tällä hetkellä.

Olen kuullut paljon hyvää Mafynetistä* ja joskus aiemmilla kerroilla hetken sitä olen käyttänytkin. Valinta oli lopulta helppo, sillä vertailtuani eri kurssijärjestäjiä koin, että MAFY-valmennuksen itseopiskelumateriaali toimii itselläni kaikista parhaiten. Halusin ehdottomasti kylkeen myös  henkilökohtaisen opiskeluvalmennuksen, sillä koen, että siitä on minulle erityisen paljon hyötyä opiskelutekniikoiden hiomisen ja prosessiin saatavan tuen takia. Saamani valmennuskurssiin (LÄÄKIS Etä) kuuluukin Mafynetin ja opiskeluvalmennuksen lisäksi myös stimuloidut harjoituskokeet, mistä on varmasti myös hyötyä.

Mafynetti perustuu esimerkiksi tablettiin ladattavissa olevaan sovellukseen, joka mittaa edistymistä käyrällä sekä muistuttaa kertaamaan uudestaan tehtäviä, joita aiemmin ei ole osannut. Molemmat äärettömän hyödyllisiä ominaisuuksia itselleni: ensimmäinen motivoi, kun näkee konkreettisen edistymisen käyrän kautta ja toinen puolestaan ikäänkuin pakottaa tekemään niitä itselle vaikeitakin tehtäviä, kunnes ne osaa. Tunnustan olevani sen verran mukavuudenhaluinen ihminen, että kivointa olisi tehdä niitä itselle helpompia asioita. Mafynetissä on myös se hyvä puoli, että siinä on paljon soveltavia tehtäviä sekä nimenomaan lääkiksen pääsykoetta varten valmentavia tehtäviä.

Mafynetin valintaa puolsi myös se, että kirjojen sijaan pelkän tabletin ja laskimen mukaanottaminen esimerkiksi kirjastolle on helppoa ja niitä on kevyt kantaa. Toisin sanoen ei tarvitse ottaa mukaan montaa kirjaa tai selailla tehtävien vastauksia kirjan takaa vähän väliä. Minulla on entuudestaan aiemmalla kerralla ostettu Lenovon tabletti, johon olen hankkinut valkoiset suojakuoret. Tabletti näkyykin yllä olevassa kuvassa heti laskimen alla. Vaikka ensin mietin, onkohan tabletti liian pieni näytöltään opiskeluun, on se tuntunut sopivalta.

Mafynetissä tehtävien vastaukset löytyvät helposti jokaisesta tehtävästä ja niistä on saatavilla myös mallivastaukset. Lisäksi Mafynetissä teoria ja tehtävät kulkevat samassa sovelluksia ja sovellusta päivitetään reaaliajassa. Lukiokirjoissa vaihtui uusi OPS ja itselläni on vanhan OPS:n kirjat eli uusien hankkiminen käytettynäkin olisi maksanut jonkin verran. Lyhyellä käyttökokemuksella kemian osalta olen kokenut Mafynetissä itseopiskelumateriaalin todella hyödyllisenä myös näin lähes nollatasolta aloitettaessa: ainakin kemiassa teoriat ovat todella selkeät ja hyvin selitetyt sekä tehtävät mallivastauksineen helpottavat oppimista.

Mafynetti vaikuttaa siis oikein hyvältä valinnalta ja odotan innolla, että pääsen kunnolla myös fysiikan sekä biologian kimppuun! ♥

12.18 No kommenttia

*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennus kanssa.

Hei ja tervetuloa seuraamaan pääsykoeblogiani matkallani kohti lääketieteellisen tiedekunnan pääsykoetta keväällä 2020! Koska päädyin laittamaan blogini sekä Instagram-tilini ulkoasut kokonaan uusiksi, päädyin myös aloittamaan molemmat ikään kuin uudestaan puhtaalta pöydältä. Blogissani sekä Instagramissani (@rikkomattomia_unelmia) tulen kertomaan pääsykoeprojektini etenemistä, kokemuksia MAFY-Valmennuskeskuksen etäopiskelumateriaalista sekä ylipäätään jakamaan tuntojani ja kokemuksiani matkan varrelta. Toivottavasti jäätte seuraamaan ja viihdytte matkassa! 

Aiemmin en ole tainnut kertoa itsestäni, joten tehdään se nyt! Olen 28-vuotias ja opiskelen tällä hetkellä eri alan tutkintoa sekä käyn osa-aikaisesti töissä. Pitkäaikainen unelmani on ollut hakea lääketieteelliseen ja se unelma ei ole jättänyt minua rauhaan vuosien saatossa. Koska aiemmat valmistumiseni lääketieteellisen pääsykokeeseen jäivät puolitiehen jo alkujaankin, ovet lääketieteelliseen eivät tietenkään avautuneet ja niin päädyin opiskelemaan nykyistä alaani. Lopulta olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että unelmat ovat myös minua varten ja myös minä voin niitä saavuttaa. 

Vaikka lähtötaso on heikko lähes olemattomasta pääsykokeessa vaadittavasta biologian, fysiikan ja kemian osaamisesta huolimatta, olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kuka tahansa voi toteuttaa unelmansa riittävällä ahkeruudella ja periksiantamattomuudella. Vaikka arkeni onkin usein melko kiireistä, olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että välttämättä koskaan ei tule täysin ihanteellisia olosuhteita pääsykoehakemiselle ja siksi on haettava nyt. 

Kesällä päädyinkin perustamaan studygramin Instagramiin tätä lääkisprojektiani varten, sillä päädyin siihen, etten kerro lääkisprojektistani juuri kenellekään. Lähipiiristäni asiasta tietää tällä hetkellä vain kaksi ihmistä! Tämä voi kuulostaa erikoiselta ja ehkä se sitä onkin, mutta päädyin tähän ratkaisuun siksi, että voin rauhoittaa lääkisprojektini ilman uteliaita kyselyitä tai toisaalta myöskään vähättelyjä: pelkään sitä, että jos asiasta kerron jollekin, hän saattaa lytätä unelmani. Siksi annan unelmani rauhassa kasvaa ja olla suojassa täällä sosiaalisen median maailmassa ja siitä syystä päädyin myös pitämään blogini ja Instagramini toistaiseksi anonyymina.


Olen uskomattoman kiitollinen siitä, että sain matkakumppanikseni MAFY-Valmennuksen* tälle matkalle! Mafy:stä olen kuullut ainoastaan hyviä käyttökokemuksia ja uskon sen sopivan itselleni  sekä omaan lähtötilanteeseeni kaikista parhaiten. Minulla on käytössäni Mafyn etäopiskeluun tarkoitettu valmennuskurssi, josta tulette varmasti kuulemaan paljon käyttökokemuksia matkan varrella. Etäkurssin olen saanut ilmaiseksi blogini ja Instagram -tilini kautta. Etäkurssiin sisältyy itseopiskelumateriaali, opiskeluvalmennus ja harjoituskokeet. Opiskeluvalmennusta odotan erityisen innolla, sillä koen siitä olevan hyötyä erityisesti lukusuunnitelman hiomisessa, haastavissa hetkissä eteenpäin motivoimisessa ja ylipäätään tsemppaamisessa matkallani.

P.S. Kiitos ylinnä olevan Study trackerin teosta Tiia Suomalaiselle!


Mutta pidemmittä puheitta, tervetuloa seuraamaan matkaani ♥


14.51 No kommenttia
Newer Posts

Minä



Tervetuloa seuraamaan matkaani nollapohjalta kohti lääketieteellisen pääsykokeita! Olen 29-vuotias ja arkeeni kuuluu pääsykoelukemisen lisäksi myös eri alan opintoja ja osa-aikatyöt. Minut tekevät onnelliseksi eläimet, läheiset, hyvä ruoka ja saippuakuplat.

Teen yhteistyötä Mafy-valmennuksen kanssa saaden siten heiltä valmennuskurssin yhteistyötä vastaan. Yhteistyön ansiosta tulen kertomaan paljon myös käyttökokemuksia Mafy-etäkurssista.

Instagram

Tunnisteet

Aloitus Biologia ennakkomateriaali Epävarmuus Fiilikset Fysiikka Harjoituskoe Kemia Kuulumisia Lääkikseen Lääkikseen 2021 lääkikseen 2022 Lääkikseen2020 Mafy Mafynetti Mafyvalmennus matematiikka Minä Motivaatio murehtiminen Onnistumishetket Opiskeluvalmennus Pääsykoe Study tracker Unelma Uusi vuosi Ylioppilaskirjoitukset

3 viimeisintä:

Arkisto

  • ►  2021 (10)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ►  2020 (21)
    • ►  joulukuuta (2)
    • ►  marraskuuta (3)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (1)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (2)
    • ►  helmikuuta (2)
    • ►  tammikuuta (2)
  • ▼  2019 (13)
    • ▼  joulukuuta (2)
      • Vuoden 2019 edistyminen ja tavoitteet vuodelle 2020
      • Vuoden 2019 viimeinen päivä: mitä jäi käteen tämän...
    • ►  marraskuuta (2)
      • Suunnitelmia tuleville viikoille Mafynetin suhteen
      • Kannattaako luovuttaa?
    • ►  lokakuuta (2)
      • Kannattaako muiden etenemistä seurata?
      • Tilannepäivitys: missä vaiheessa olen Mafyn fysiik...
    • ►  syyskuuta (2)
      • Miltä fysiikka on tuntunut?
      • Ensimmäisiä tunnelmia opiskeluvalmentajasta
    • ►  elokuuta (3)
      • Entä, jos läheiset eivät tue pääsykoeprosessissa?
      • Mitä minulle kuuluu ja entä, jos pääsykoemateriaal...
      • Milloin lääkiksen pääsykokeeseen lukeminen kannatt...
    • ►  heinäkuuta (2)
      • Miksi valitsin Mafynetin?
      • Tervetuloa seuraamaan matkaani kohti lääkistä!

Created with by ThemeXpose | Distributed By Gooyaabi Templates