*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa
Heippa!
Tuntuu hullulta, että pian on jo joulu ja tämä vuosi on kohta ohitse! Alkusyksystä tuntui, että aikaa on vaikka kuinka ja yhtäkkiä onkin alle kuukausi jouluaattoon ja joululoman alkuun. Tavallaan tuntuu helpottavalta ja odotan innolla joulua, mutta samalla tavallaan ahdistaa ja mielessä on ajatus "apua!". Syksyn lukutunnit ovat kokonaisuudessaan olleet vähäiset ja olen saanut itsestäni irti yllättävän vähän tämän syksyn aikana. Olenkin sen suhteen aika pettynyt itseeni, vaikka toisaalta ymmärränkin sen, että tähän pääsykoerupeamaan en pysty kuitenkaan kokopäiväisesti keskittymään. Mikä on sekin osaltaan pakon sanelemaa ja osaltaan valinta.
Koska opiskeltavaa on vielä todella paljon ja toisen alan osalta loppuvuosi on deadlineineen sekä tentteineen kiireistä aikaa, on pakko suunnitella loppuvuosi aiempaa tarkemmin. Haluan päästä omiin lukutavoitteisiini, löytää oppimisen ilon uudestaan sekä ylipäätään tehdä tasaisemmin pääsykoeopiskelua, ettei liikaa taukoja tulisi. Loppuvuosi tulee olemaan stressaava tentti- sekä deadlinesuman vuoksi ja siksikin suunnitelma on tärkeää tehdä.
Mafyssa olen edelleen alussa ja koska aiempi osaamistausta on olematon, menee teorian kahlaamiseen sekä tehtävien tekemiseen yllättävän paljon aikaa. Mafyssa painotetaankin laskurutiinin sekä kertaamisen tärkeyttä ja siksikin olisi tärkeää opiskella säännöllisesti. Jouluna haluan pitää lomaa viikon tai jopa pari, koska se on kriittistä oman jaksamiseni kannalta. Lomailu tuntuu hieman turhauttavalta, mutta nyt on pakko sen suhteen mennä järjellä, koska en halua polttaa itseäni loppuun. Oman alan opiskelu sekä töiden tekeminen pääsykoelukemisen rinnalla on ollut yllättävän raskasta. Alla listausta tavoitteistani fysiikan, kemian ja biologian suhteen loppuvuodelle.
Tavoitteitani loppuvuodelle:
Fysiikka: saada Mafyssa "Voima ja Newtonin lait" -osio tehtyä
Kemia: Päästä Mafyssa "Kaasut" -osioon ja saada se tehtyä.
Biologia: Aloittaa pikkuisen jo biologiaa ja tehdä ehkä "Elämä" -osio valmiiksi?
Millaisia tavoitteita teillä on?