Olenkin aiemmin kertonut blogissa, että olen kertonut tästä projektista vain muutamille. Itseasiassa minut tuntevista vain kaksi ihmistä tietää tästä! Monelle se voi kuulostaa hullulta, että mitä ihmettä, miksi et kerro? Jokaisella on kuitenkin ne omat syynsä kertomiseen ja kertomattomuuteen, mitä mielestäni pitää jokaisen myös muistaa kunnioittaa.

Omalla kohdallani syynä on se, että läheiseni tuntien tiedän melko varmasti sen, että tukea en heiltä tule tähän projektiin saamaan. Olen joskus aiemminkin hakenut lääkikseen pääsemättä ja pääsykoevalmistautumiseni jäi tuolloin pahasti kesken. Ehkä läheiseni eivät enää usko siihen, että pystyisin lääkikseen pääsemään. Kun olen joskus aiemmin varovaisesti lääkikseen hakemisen kiinnostumisesta vihjaissut, olen saanut melko suoria kommentteja siitä, ettei välttämättä kannata. Toisena syynä saattaa olla se, että lähenen kolmeakymmentä ja opiskelen tällä hetkellä toista tutkintoa ja moni näkeekin sen riittävän. Tavallaan se riittääkin, sillä olen alkanut uskoa omiin työllistymismahdollisuuksiini alallani, vaikkei minusta huippuosaajaa tulisikaan. Siitä huolimatta en halua jäädä myöhemmin vatvomaan "mitä jos?" tai "olisi pitänyt yrittää". Lääkis on kuitenkin niin pitkään ollut haaveenani, ettei kyse ole mistään ohi menevästä haaveesta. Tämän lisäksi nykyisen alani osaamisesta voisi olla hyötyä myös lääkärin ammatissa tai lääketieteeseen liittyvissä tehtävissä myöhemmin. Uskonkin, että läheiseni ajattelevat parastani siinä, että työ- ja opiskelumäärä käy äkkiä liian raskaaksi ja he ehkä haluaisivat suojella minua siltä. 

Läheinen ystäväni on toinen heistä, joille olen kertonut hakevani lääkikseen keväällä 2020. Ystäväni reaktioista ja kommenteista sain vaikutelman, että hän ei ollut asiasta kovinkaan ilahtunut. Hän myös kertoi, kuinka tuttunsa oli lähes 10 vuotta hakenut lääketieteelliseen ja sitten päässyt. Hänen mukaansa se oli hukkaan heitettyä aikaa, eikä siinä ollut mitään järkeä enää. Ymmärränkin osittain tämän näkemyksen, mutta oma reaktioni tähän oli lähinnä, että vau, miten sinnikäs tämä tuttu onkaan ollut ja kova työ lopulta palkittiin! 

Jokainen tekee kuitenkin lopulta ne omaan elämään liittyvät päätökset, eikä niissä toisten mielipiteille kannata antaa liikaa valtaa. Muille kertominen tarkoittaisi sitä, että osa voisi suhtautua todella kannustavasti, mutta varmasti saisin myös kielteisiä kommentteja asiasta ja kyseenalaistamista. Niiden kielteisten kommenttien käsittelemiseen minulla ei riitä yksinkertaisesti energia, vaan haluan keskittyä itse prosessiin ja tekemiseen muiden mielipiteiden miettimisen sijaan. Lisäksi vältyn kyselyiltä pääsykoelukemisen etenemisestä tai pääsykokeen jälkeen siitä, miten koe meni, mikä sekin stressaa minua valtavasti. Yhteenvetona voisi oikeastaan sanoa, että jättämällä kertomatta, säästän energiaa itse tekemiseen enemmän ja luotan todennäköisesti itseenikin enemmän. Minulle tämä tyyli sopii parhaiten, mutta ymmärrän myös heitä, jotka haluavat kertoa läheisilleen lääkikseen hakemisesta. Parhaimmillaan läheisiltä saa korvaamatonta tukea ja kannustusta koko pääsykoeprojektin ajalle!

Koska itse olen valinnut toisin ja ystäväni kommentit oikeastaan vahvistivat sitä, etten asiasta halua muille kertoa, odotankin innolla Mafyvalmennuksen opiskeluvalmentajan yhteydenottoa! Syyskuun aikana pitäisi alkaa opiskeluvalmentajan ottamat yhteydenotot ja olenkin aivan malttamattoman innoissani asiasta ollut jo kesästä saakka! Uskon, että opiskeluvalmentajan avulla saan kaipaamaani henkilökohtaista tukea lääkikseen hakemiseen sekä luottoa omaan tekemiseen. Toivon myös saavani vinkkejä esimerkiksi lukusuunnitelman tekemiseen ja kenties kuulevani opiskeluvalmentajani omista kokemuksista hakuprosessissa ja käytännön vinkkejä. Suurin toive opiskeluvalmentajalle onkin se, että hän uskoisi minuun ja tukisi prosessin aikana. Samalla opiskeluvalmennus jännittää! Synkkaako meillä opiskeluvalmentajan kanssa? Mitä jos hän ei uskokaan siihen, että pystyn tähän? Mitä jos hän toteaa, että minulla on liian paljon menossa tällä hetkellä, etenen liian hitaasti ja sisäänpääsy ei ole realistista? Toisaalta ehkä tällöin tulisi keskittää katse sitä seuraavaan kevääseen ja keskittyä luomaan mahdollisimman hyvän pohjan jo nyt. Siitä huolimatta haluan uskoa omiin mahdollisuuksiini jo keväällä 2020!

Pidän teidät ajantasalla ja kerron tunnelmiani, kun opiskeluvalmennus vihdoin alkaa!

Moni varmasti miettii sitä, milloin lääketieteellisen pääsykokeeseen kannattaa aloittaa lukeminen. Tähän ei varmastikaan ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, enkä sellaista aio antaa minäkään. Muistutan myös, että en ole tässä ammattilainen, vaan kirjoitan omasta kokemuksestani ja mielipiteistäni pohjaten. Haluan kuitenkin jakaa muutaman vinkin siitä, miten itselle sopivan aloitusajankohdan voi löytää.

Aloittamisen ajankohta on varmasti yksilöllistä, sillä lähtökohdat ovat erilaiset. Siinä, missä joku toinen on äskettäin päättänyt pitkän valmistautumisen kevään 2019 pääsykokeeseen, aloittaa joku toinen puolestaan valmentautumisen puhtaalta pöydältä. Jos osaamista ei ennestään juuri ole, voi olla hyvä aloittaa mahdollisimman aikaisin, jolloin aikaa on mahdollisimman paljon. Täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on eräänlainen maratonlaji ja heti täysillä paahtaminen voi kostautua myöhemmin uupumisena.

Aloitusajankohta kannattaakin valita siten, että aikaa jää riittävästi suhteessa opiskeltavaan määrään, mutta kuitenkin niin, että aikaa jää myös levolle. Osa tuntuu suosivan syksyä aloitusajankohtana ja aikaisimmat ovat aloittaneet jo kesällä. Puolestaan jos takana on jo edellinen pääsykoekerta ja osaamistakin on hankittuna, aloittamisella ei ole niin kiire, vaan voi olla hyvä toipua ensin aiemmasta hakukerrasta. Sen olen kuitenkin huomannut, että mitä enemmän pystyy keskittymään omaan lukuprosessiin ja olemaan stressaamatta muiden etenemisestä, sen parempi: jokainen kilpailee tässä kuitenkin lopulta itseään vastaan.

Omalla kohdallani koin parhaimmaksi aloittaa jo keskikesällä. Olen kova stressaamaan ja stressi saattaa kohdallani jopa lamauttaa pahimmillaan, jolloin en saa mitään järkevää aikaiseksi. Siksi koin omalle kohdalleni lempeimmäksi keinoksi aloittaa rauhassa, mutta ajoissa. Ensimmäisenä viikkona sainkin hyvin jo lukutunteja, mutta sitten oli pakko keskittyä kanditutkielman tekemiseen tämän hetkisistä opinnoistani. Tästä johtuen taukoa onkin kertynyt Mafysta useita viikkoja, minkä olen huomannut stressaavan.. Mafyn käyrä onkin melko tasaisesti vaakasuora tällä hetkellä, mutta uskon sen siitä vielä nousevan, kun suunnittelen tulevat päiväni paremmin ja pääsen paremmin jatkamaan Mafyn kanssa. Kandidaatintutkielman viimeistelyn lisäksi edessä on vielä tärkeä uusintatentti, joka vie tällä hetkellä kaiken ylimääräisen ajan.

Vaikka olenkin huomannut stressaavani asiaa ja todennut, että ehkä sittenkin olisi viisasta tehdä molepia opintoja rinnakkain painottaen silti kanditutkielman tekemiseen ja uusintatenttiin treenaamiseen, on kyseiset viikot jo ohitse ja katse on suunnattava tulevaisuuteen. Menneisiin viikkoihin ja tehtyihin päätöksiin en enää pysty vaikuttamaan. Kuitenkin aikaisin aloittamisen etu on myös siinä, että jos jotakin yllättävää priorisoitavaa tulee, pystyy hieman joustamaan pääsykoeopiskelun suhteen. Toisaalta siinä on myös riskinsä, sillä aika tulee omalla kohdallani todennäköisesti silti loppumaan kesken ja samalla riskinä on turvallisuuden tunteeseen tuudittautuminen "kun aikaa on ja olen aloittanut hyvissä ajoin": esimerkiksi omalla kohdallani on jo useita viikkoja mennyt "hukkaan" Mafyn aloittamisen jälkeen.

Milloin te olette aloittaneet tai suunnittelette aloittavanne pääsykoevalmentautumisen? Tai onko teillä tullut taukopäiviä tai -viikkoja?