Tilannepäivitys: missä vaiheessa olen Mafyn fysiikassa ja kemiassa?
Mafyn kanssa matkaa on kuljettu nyt kesäkuusta saakka lääkiksen pääsykokeeseen valmentautuessa. Tässä ajassa on tullut opiskeltua välillä enemmän ja välillä vähemmän. Vaikka välillä on tullut suoranaisia nollaviikkojakin, olen ylpeä itsestäni siinä, että en ole luovuttanut! Siinä opiskeluvalmentajani Ida on ollut tärkeässä roolissa ja säännölliset puhelut hänen kanssaan ovat luoneet uskoa ja järkeäkin tekemiseeni. Siinä, missä moni Instagramin perusteella paahtaa toisinaan jo viittäkin tuntia päivässä, on omalla kohdallani laskettu viikkotunteja huomattavasti alaspäin, että saisin pikkuhiljaa edes viikkotavoitteeni täytettyä. Iso kiitos siis Idan kärsivällisyydelle, vaikken ole päässytkään sopimiimme viikkotavoitteisiin!
Toki on myönnettävä, että paljon on menossa edelleen arjessani ja tulee varmasti enemmän tai vähemmän olemaan kohti pääsykoetta mentäessäkin. Teen täyttä työviikkoa väliaikaisessa työssäni, graduseminaari on alkanut pyöriä, maisterikurssit etenevät täydellä teholla ryhmätöineen, yksilötehtävineen ja tentteineen, sekä kaiken päälle on lääkiksen pääsykokeeseen valmentautuminen. Onneksi työmäärän pitäisi laskea seuraavassa kuussa, jolloin toivoakseni vapautuu paremmin aikaa palautumiselle ja pääsykoelukemiselle! Vaikka teenkin montaa työlästäkin asiaa samaan aikaan, huomaan silti nauttivani arjesta, sillä kaikki tekemiset ovat minulle jollakin tavalla mieluisia. Siten ne myös antavat paljon, vaikka toisaalta vapaa-aikaa ja esimerkiksi aikaa liikunnalle jää välillä vähän. Toisaalta niihinkin varmasti löytyisi aikaa, kun vähentäisi aikasyöppöjen, kuten somen seuraamisen, määrää ja aikatauluttaisi ylipäätään päivänsä järkevämmin.
Ettei eksytä liian pitkälle pohjustukselle otsikon aiheesta, ajattelin päiväkirjanomaisesti kirjata muistiin sen, missä olen nyt menossa Mafyssa*. Tiedostan, että etenen hitaampaan tahtiin, kuin monet muut, mutta parhaani kuitenkin yritän ja yritän keskittyä vain omaan suoritukseeni ja oman tietämykseni kasvattamiseen, sekä iloita muiden onnistumisista! Kemiassa olen ollut pitkään paikallani Sidoksissa ja nyt olen päässyt viimein aloittamaan Liuokset ja konsentraatio -osuuden. Huomaan, kun olen nyt keskittynyt enemmän fysiikkaan ja lukutunteja ei aina kerry kovin paljoa, niin jäljelle jäävä aika menee usein kohdallani kertaustehtäviin kemiassa. Mikä ovat äärettömän hyödyllinen ominaisuus Mafyssa, koska kertaamisominaisuudessa tulee vastaan ne tehtävät, joita ei ole aiemmin osannut ja muutoin tulisi varmasti rynnättyä jo seuraavaan aiheeseen, vaikka edellisenkin osaamisessa on aukkoja. Tarkoitus on kuitenkin pikkuhiljaa nostaa hieman lukutunteja, jolloin kemiassakin ehtisi enemmän.
Fysiikassa olen tällä hetkellä Paikka, nopeus ja kiihtyvyys -kohdassa eli alussa siinäkin. Toivon kuitenkin pian pääseväni siirtymään Voimaan ja Newtonin lakeihin! Omassa etenemisessäni hidastaa varmasti osaltaan välillä se, jos kertaustehtäviä on päässyt kertymään useita ja opiskelumäärä on ollut vähäistä, mutta myös se, että teen teorioista muistiinpanot. Kertaustehtäviä ei kannattaisi kerryttää kovin paljoa, mutta välillä niitä minulla silti kertyy jonkin verran, jos taukoa oppiaineesta on ollut, ja sitten ratkon niitä kerralla paljon. Koska minulla ei ole kunnollista pohjaa fysiikasta, kemiasta ja biologiasta, olen huomannut muistiinpanojen kirjoittamisen itselle tärkeänä ja asioiden jäävän paremmin muistiin. Siksi en sitä halua myöskään karsia, sillä koen, että tämä on juurikin sitä teoriapohjan rakentamista, mikä auttaa myös tehtävissä. Mafyn teoriat olen kokenut edelleen todella hyvinä ja kattavina, enkä ole kokenut tarvetta muiden materiaalien hyödyntämiselle. Siksikin käytän mielelläni Mafyn teorioiden läpikäymiseen aikaa.
Yhteenvetona voisi sanoa, että olen alussa sekä fysiikassa että kemiassa, mutta olen silti luottavainen, sillä tiedostan sen, että etenen omaan tahtiini ja tämä on sitä pohjan rakentamista seuraavia teorioita varten. Siinä Mafyn edistymiskäyrä on ollut itselläni todella motivoiva, kun osaamistason on huomannut nousseen verrattuna lähtötilanteeseen ja se kaikki kartutettu osaaminen on omaa pääomaa.
0 kommenttia