Ensimmäisiä tunnelmia opiskeluvalmentajasta
Mafynetin etäpakettiin kuuluu yhtenä ominaisuutena opiskeluvalmennus, jossa henkilökohtainen opiskeluvalmentaja soittaa suunnilleen kahden viikon välein. Olen opiskeluvalmennuksen alkamista odottanut innolla ja uskon siitä muodostuvan tärkeä kulmakivi lääkiksen pääsykokeeseen valmentautumisessani. Kuten aiemmin olenkin jo maininnut, lääkikseen hakemisestani tietää vain kaksi läheistäni ja heistäkin toinen suhtautui vähemmän positiivisesti hakemiseeni. Jos haluatte lukea tarkempia syitä siihen, etten pidä lääkiskeen hakemistani täysin avoimena, voitte lukea lisää tästä aiemmasta blogipostauksesta.
Tietoinen päätös jättää kertomatta lääkisprojektistani avoimemmin johtaa siihen, että en saa lyttäyksiä projektistani, mutta kertomattomuuden sivuvaikutuksena on auttamattomasti myös se, että mahdolliset kannustavat kommentit ja läheisten tuki jää saamatta. Siitä syystä opiskeluvalmentajan rooli on tilanteessani ehkä jopa korostetun kullanarvoinen! Tiesin tähän lähtiessäni, että opiskeluvalmentajan tulen tarvitsemaan ja haluan säännöllisesti tukea ja kannustusta sekä vinkkejä tilanteeseeni, mikä motivoi jatkamaan haastavasta elämäntilanteesta huolimatta.
Kun opiskeluvalmentajani Ida soitti ensimmäisen kerran, oli Idalla vastassa hieman jännittynyt lääkikseen hakija. Jännitti, miten henkilökemiat synkkaavat, onko tästä lopulta apua ja mitä, jos opiskeluvalmentajani sanoo, ettei tilanteessani ole mitään järkeä hakea lääkikseen. Järkeä tai ei, on pelot ja jännitykset karisseet ensimmäisten puheluiden aikana. Ida vaikuttaa todella mukavalta, tsemppaavalta ja tilanteeni ymmärtävältä. Oikeastaan jo toisella puhelulla tuntui hämmentävältä, koska vaikka puhelut ovatkin pitkälti yksipuolisia ja minuun kohdistuvia sisällöltään, tuntui, kuin juttelisi ystävän kanssa. Idan välittävä ote sekä rehelliset, kuin hyvän ystävän antamat kommentit, ovat tuntuneet mieltä lämmittäviltä. Tuntuu, että en todellakaan olekaan tässä projektissa yksin, vaan saan tukea ja kannustusta, mutta myös rehellisiä kommentteja sekä tilanteeseeni sopivia suunnitelmia.
Idan kannustamana olen kuitenkin viimein aloittanut myös fysiikkaa opiskelemaan ja se on tuntunut hyvältä! Yritämme Idan kanssa saada nyt alkuun toteutumaan noin 10 h opiskelumäärät viikoittain, missä en ole vielä onnistunut. Välillä tuntuu lähes pahalta, kun huomaa olevansa jäljessä monista muista, mutta silloin yritän vain muistuttaa itselleni, että jokainen käy tätä projektia itseään varten ja niillä resursseilla, mitä kykenee. Kuitenkin Idan tsemppaus on auttanut ja luulen, että ilman Idaa olisin jo luovuttanut. Nyt kuitenkin minulla on taistelutahtoa ja toivoa siitä, että ehkä tästä projektista sittenkin tulee vielä jotakin. Ehkä onnistun tässä sittenkin, vaikken olekaan lähtenyt niin vahvasti liikkeelle ja tilanteeni saattaa olla koko matkan aika haastava. Välillä epäilys valtaa mielen ja mietin, onko tässä yhtään mitään järkeä ja miten pääsisin viikoittain edes tuohon 10 tuntiin kaiken muun keskellä! Nyt on kuitenkin toiveikas olo ja tuntuu hyvältä, että Ida pitää huolta myös jaksamisestani sekä seuraa edistymistäni viikottain. Oma jaksaminen on kuitenkin se tärkein asia ja itseään ei pidä vetää loppuun.
Hyvillä fiiliksillä siis seuraavaa puhelua kohti!
0 kommenttia