Harjoituskoe 1/2021
Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa
Mafyn Itseopiskelu Premium -valmennuskurssiin (saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa) kuuluu harjoituskokeet ja ensimmäisen harjoituskokeen parissa vietinkin lauantain viikko sitten. Harjoituskokeet ovat osoittautuneet hyödyllisiksi pääsykokeeseen valmistautumisessa, sillä niiden avulla saa hieman suuntaa omasta osaamisesta sekä toisaalta ylipäätään pääsykokeen tyyppisen kokeen tekemisestä. Koronatilanteen takia koe tehtiin etänä, mikä tuntui helpottavalta. Vaikka toisaalta haluaisin treeniä myös koesalissa tehtävästä kokeesta, koronatilanteen vuoksi koen turvallisempana tehdä kokeen etänä.
Koe osoittautui yllättäen samaksi, kuin viime vuoden ilmeisesti toisena harjoituskokeena ollut koe, mikä oli pieni pettymys. Toisaalta on muistettava, että pääsykokeessakaan ei tiedä, mitä eteensä saa, joten siinä mielessä otin tilanteen harjoituksen kannalta lopulta. Koe oli yhtä vaikean tuntuinen, mitä viimekin vuotena, mikä itseäni harmitti. Toki osaamiseni ei ole mitenkään räjähdysmäisesti kasvanut vuoden aikana ja Mafyn materiaaleissa en ole vieläkään päässyt kovin pitkälle: toisin sanoen laskurutiinin ja eri kaavojen osaamisen sekä tehtävien soveltaminen on vielä työn alla.
Jostain syystä ilahdun aina eläintehtävistä ja eläintehtävästä aloitin kokeeni tälläkin kerralla. Opiskeluvalmentajani kanssa olimme sopineet, että harjoittelen kevään harjoituskokeiden aikana täyden viiden tunnin tekemistä, mikä viime vuonna jäi puolitiehen, sillä lopetin, kun koin olevani valmis. Olen kuitenkin saanut mielikuvan, että usein, kun osaaminen alkaa olla oikealla tasolla, koko viisi tuntia ei tunnu edes riittävän kokeen tekemiseen. Itselläni se on päinvastoin, sillä osaan vielä niin vähän. Tällä kerralla kuitenkin yritin ja kokeilin ratkaista tehtäviä lähes koko ajan. Ihan viittä tuntia en saanut vielä kokeeseen upotettua, sillä aloitin sen 30 min myöhässä ja lopetin 30 min etuajassa. Siitä huolimatta suunta oli oikea.
Kokeessa biologia oli oikeastaan ainoa, mistä sain oikeasti pisteitä muutenkin, kuin arvaamalla. Fysiikan ja soveltavan tehtävät menivät kaikki nollille tai lähelle nollaa, mutta muutamia irtopisteitä silti sain matkaani onneksi. Osa tehtävistä vaikutti olevan aihepiireistä, jotka olen käynyt jo, mutta siitä huolimatta en koetilanteessa osannut niitä tehdä. Paljon on siis töitä osaamisen vahvistamisessa edessä.
Mafyn Itseopiskelu Premium -valmennuskurssiin kuuluu lisäksi harjoituskokeiden tarkastus, mikä on ollut todella hyvä. Harjoituskokeiden jälkeen olen toki käynyt itsekin kokeet läpi ja harjoitellut niiden pisteyttämistä. Siitä huolimatta lähes aina varsinaisessa tarkastuksessa olen saanut hieman enemmän pisteitä, mitä itse olen arvioinut, sillä johonkin kohtaan olisikin saattanut käydä toisenlainen vastaus. Tarkastus on osoittautunut hyödylliseksi myös siinä, että on tullut huomattua, miten kokeen ohjeet saattaa välillä lukea hutaisten läpi... Esimerkiksi viime vuonna laitoin yhteen harjoituskokeeseen oman henkilötunnukseni, kun piti laittaa annettu henkilötunnus henkilötietojen suojaamisen vuoksi. Puolestaan tässä harjoituskokeessa monivalinnoissa halusin muutamassa kohdassa vaihtaa vastaustani ja väritin ruudun, kun se olisi pitänyt ohjeiden mukaan kumittaa: toisin, kuin meidän yliopistossa, mihin olen tottunut. Joku saattaa ajatella, mitä väliä tuollaisilla pienillä asioilla on, kun pääsykokeessa kuitenkin laitetaan se oma ja oikea henkilötunnus? Koen asian nimenomaan ohjeiden lukemisen ja seuraamisen näkökulmasta: huolimaton kokeen ohjeiden lukeminenkin voi kostautua itse pääsykokeessa ja siksi haluan olla tarkempi siinä jatkossa.
Paljonko pisteitä sitten lopulta kertyi? Ei paljoakaan, vain 19,5/241 pistettä. Eroa viime vuoden kokeeseen puoli pistettä. Toisaalta viime vuoden samassa kokeessa tein ns. valistuneen arvauksen ja sain 8 p. arvaamalla yhden vastauksen oikein. Harmillisesti näin suurta tuuria ei tällä kertaa ollut, mutta toisaalta tällä kertaa pisteet olivat ehkä enemmän ansaittuja. Samalla myös tärkeä muistutus siitä, että jos johonkin kohtaan ei tiedä vastausta ja väärästä vastauksesta ei menetä pisteitä, kannattaa ehdottomasti arvata!

0 kommenttia