Kohti uutta vuotta 2021
Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa
Vuoden vaihde on perinteisesti ollut se hetki, jolloin käydään läpi mennyttä vuotta, pohditaan uutta ja mietitään unelmia sekä mahdollisia tavoitteita. Ajattelinkin lyhyesti käydä läpi omaa vuottani tai oikeastaan erityisemmin tätä syksyä sekä suunnata pikkuhiljaa ajatuksia kevääseen ja uuteen vuoteen 2021.
Syksy ja loppuvuosi oli yhtä aikaa onnistumisia ja pettymyksiä. Tajusin, että ei ole helppoa opiskella töiden kanssa samaan aikaan ja tuntien kanssa onkin takkuiltu lähes joka viikko. Vaikka toisaalta opiskeluvalmentajani onkin muistutellut olemaan myös armollinen itselle. Osin olen silti pettynyt itseeni, etten saanut niin paljo itsestä irti, kuin mitä olisin toivonut. Tuntimäärät jäivät pieniksi, rutiinit puuttumaan ja osaamistaso kauaksi siitä, mitä tässä vuodenvaihteessa kuvittelin jo hallitsevani.
Ylipäätään koko syksy meni todella nopeasti ja vaikea kuvitella, että nyt ollaan pian jo harjoituskokeiden kohdalla. Uuden vuoden vaihtuminenkin tuntuu lähes absurdilta, kun itse elän vielä henkisesti syyskuuta.
Vuoden vaihtuminen tarjoaa toisaalta onneksi myös konkreettisen siirtymäkohdan ja muutosmahdollisuuden. Tiedän, että keväällä minun täytyy panostaa aikatauluttamiseen, rutiinien löytymiseen ja tasapainoon töiden, opiskeluiden ja vapaa-ajan välillä. Loma on myös tehnyt hyvää ja se on tärkeässä osassa myös kevättä: pääsiäisloman tai vastaavan haluan keväällä pitää, että varmasti jaksan. Tammikuussa sovittiiin opiskeluvalmentajan kanssa myöskin, että saan ottaa biologian mukaan ja sitä odotan innolla. Samalla jännitän, saanko edettyä tarpeeksi ripeästi myös kemiassa ja fysiikassa, kun niissä on tekemistä todella paljon.
Kevät hirvittää, koska tiedän, etten ole valmis. Silti uhkarohkeampi puoli minussa ei välitä siitä, vaan haluaa antaa mennä. Siitähän tässä lopulta on kyse: ei välttämättä ole valmis, mutta on yritettävä parhaansa.
Oikein hyvää uutta vuotta 2021 kaikille!

0 kommenttia