Biologiasta potkua lukumotivaatioon ja murehtimista lukutunneista

by - 23.53

*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa
Viime viikolla aloitin viimein biologian lukemisen osana pääsykoelukemista ja se on tuntunut kyllä todella hyvältä. Alku on tuntunut myös todella helpolta, sillä olen Mafynetin biologiassa ihan alussa. Biologian opiskelu on kyllä tuonut kaivattua vaihtelua fysiikkaan ja kemiaan. Visualistina ihastelen myös Mafynetin biologian laadukkaita kasvi- ja eläinkuvia: katsokaa noitakin kuvan koiria! Olen lapsesta saakka pitänyt paljon eläimistä ja luonnosta, joten biologian kuvia on kiva ihastella lukemisen ohessa.

Biologian alkupään asiat tuntuvat lisäksi niin helposti ymmärrettäviltä ja sujuvilta muistella sekä oppia, vaikka tiedän, että ne tulevat tästä vaikenemaan. Jännityksellä odotan, ymmärränkö oman heikkouteni eli perinnöllisyyslaskut paremmin nyt, kuin aiemmin lukiossa ja aikuislukiossa. Ihmisbiologian kurssia en ole myöskään käynyt aiemmin, joten sitä odotan innolla myöskin. Jonkin verran esimerkiksi aivojen rakennetta on tullut opeteltua lukiossa psykologian opinnoissa, mutta siitäkin on aikaa jo reilusti ja kuten viime harjoituskokeessa huomasin, vähän liiankin reilusti!

Joka tapauksessa kivaa vaihtelua biologia tarjoaa pääsykoeopiskeluun ja sen olen huomannut tuovan myös potkua kemiaan ja fysiikkaan. Biologian alkupään asiat tarjosivat pieniä onnistumisen hetkiä, jotka siivittivät myös kemian kauan aikaa rästissä olleiden kertaustehtävien pariin.

Pienistä onnistumisista ja lukumotivaatiobuustista huolimatta olen hieman murehtinut tätä kevättä, sillä etenkin alkukevät on helmi-maaliskuulle taas aika täynnä. Tämän hetkisen alan opintoja, graduun liittyvän tutkimuksen valmisteluja, töitä ja ihan liian korkeita stressitasoja. Pahinta stressin käsittelyssäni on se, että murehdin ja stressaan helposti etukäteen sen sijaan, että tekisin ajoissa asioita. Tai selaan somea ilman päämäärää, kun voisi opiskella pääsykokeeseen. Uskon, että minulla olisi kyllä aikaa lukea pääsykokeeseen, mutta jotenkin huomaan olevani henkisesti aika kuormittunut tällä hetkellä ja puran sitä viivyttelemällä. Mikä ei oikein auta asiaa. Lisäksi mielessä kalvaa jatkuva epäonnistumisen kokemus, kun en saa tarpeeksi lukutunteja viikko toisensa jälkeen. Joka tapauksessa jatkossa yritän aiempaa paremmin hyödyntää pieniä hetkiä arjesta lukeakseni pääsykokeeseen ja kartuttaakseni pieniksi jääviä lukutunteja sitä kautta. Sekä järjestää myös pieniä vapaita hetkiä ilman velvollisuuksia ja loppumattomia to do -listoja.

Saatat pitää myös

0 kommenttia