Syyskuu 2020: tunnit, onnistumiset, epäonnistumiset, opiskeluvalmennus ja lokakuun tavoitteet
Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa
Instagramissa olen nähnyt monella listauksia päivä-, viikko- tai kuukausitasolla siitä, miten opiskelut ovat sujuneet ja ajattelin siitä inspiroituneena alkaa listaamaan kuukauden lopussa, miten kuukausi meni kokonaisuudessaan. Oman toiminnan ja edistymisen tarkkailu itselle sopivin väliajoin on mielestäni tärkeää, että voi kiinnittää huomiota siihen, mikä toimii ja mikä ei. Viikot ja kuukaudet lipuvat ohitse äkkiä. Viime hakukerralla yhtenä virheenäni olikin, että annoin ajan kulua kunnolla pysähtymättä tarkastelemaan toimintaani ja suuntaani. Hankalan syyskuun jälkeen onkin aika tehdä ryhtiliike.
Syyskuun tunnit
Fysiikkaa tuli koko syyskuun aikana vain 9,6 h ja kemiaa tai biologiaa en opiskellut ollenkaan. Tavoitteena on ollut 5 h/ viikko eli tavoitteesta on jääty paljon. Ymmärrätte varmaan nyt, miksi kuukausi tuntuu niin epäonnistuneelta, sillä tuntimäärällisesti se sitä tosiaankin on. Tuo on tuntimäärä, minkä moni opiskelee vähintään viikossa ja minä sain vain kuukaudessa sen verran kasaan. Nyt ei kuitenkaan auta, vaan täytyy suunnata huomio syihin, kiinnittää niihin parempaa huomiota ja saada parempi viikkosuunnittelu tehtyä, jolloin tuntitavoitteet täyttyvät. Vaikka hävettää laittaa näin pienet tuntimäärät kaikkien nähtäville, ehkä se voi lohtuttaa myös jotakuta: vielä ehtii ja et ole ainoa. Vaikka epännistumiset välillä vievät pohjamutiin, niitäkin tarvitaan: nyt taas tiedän, mitä asioita korjata ja samalla olen kirkastanut tavoitettani.
Epäonnistumiset ja haasteet
Syyskuun lopussa opiskeluvalmentajan vinkkaamana olen panostanut ihanien ja välillä niin rasittavien kertaustehtävien tekemiseen. Jos ennen aika nopealla kokeilulla päädyin siihen, etten jotain tehtävää osaa, voisi nykytilannetta melkein kuvailla kertaustehtävien deittailuiksi. Käytän niihin aikaa ja mietin jokaista tehtävää huolella. Todella turhauttavaa välillä, mutta on alkanut yllättävää kyllä tuottaa varovaista tulosta. Vielä on tehtäviä, jotka kertaantuvat kerta toisensa jälkeen, mutta nyt täytyy vain olla kärsivällinen.
Opiskeluvalmentajan kanssa määritellyt tunnit eivät ole kertaakaan pitäneet koko kuussa, mikä on hirveää myöntää. Sama ongelma minulla oli jo viime haussa ja nyt sille täytyy tulla piste! Tällä viikolla olenkin ottanut itseä niskasta kiinni ja järjestänyt aikaa opiskelulle. Tällä hetkellä tuntitavoite viikossa on 5 h, mikä on tosi vähän. Toisaalta, jos en saavuta sitäkään, ei ole järkevää nostaa. Joten nyt panostan tuntitavoitteiden saavuttamiseen, niin saan palkkioksi isommat tuntimäärät myöhemmin. Toki yritän pitää mielessä myös aihealueet, ettei mene liiaksi tuntien tuijotteluksi, mutta aika paljon enemmän saan joka tapauksessa alkaa opiskella, keskittyi sitten tunteihin tai aihealueisiin.
Onnistumiset
Haasteista huolimatta muutamia onnistumisiakin on ollut ja aiemmin mainittu kertaustehtävien deittailu kuuluu ehdottomasti niihin. Onnistumisena voisin pitää myös sovellusta (Focus To-Do), joka mittaa automaattisesti myös tauot opiskelupätkien välillä ja se on motivoinut opiskelemaan sekä toisaalta pitämään lyhyet tauot. Vaikken ehkä saakaan sovelluksesta vielä kaikkea irti, on tauon mittaaminen tuonut hyvän lisän opiskeluhetkiin ja sitä olen kaivannut Forest -sovelluksesta. Onnistumisena pidän myös tätä viikkoa, sillä tällä viikolla olen saanut hyvin opiskeltua pääsykokeeseen, tehtyä töitä ja tehtyä toisen alan opintojakin. Jollakin tasolla koen löytäneeni hyvän rytmin kaikkeen, mikä toivottavasti säilyy. Toki tällä viikolla olen tehnyt myös vähemmän töitä poikkeuksellisesti, mikä on vaikuttanut jaksamiseen ja mielialaan positiivisesti.
Opiskeluvalmennus
Opiskeluvalmennus alkoi syyskuussa ja takana on kolme puhelua. Alussa tuntui olevan vähän hankaluuksia sopeutua siihen ajatukseen, että itsellä ei olekaan täyttä kontrollia opiskelutuntimäärien viikkotavoitteista, vaikka ne yhdessä opiskeluvalmentajan kanssa mietitään ja sovitaankin. Alkuun 5 h/vko tuntui ahdistavan vähältä, että jäänkö kaikista jälkeen ja aika menee vain kertaustehtäviin, vaikkakin on painotettava, että opiskeluvalmentaja sanoi, että voin opiskella ilman muuta myös enemmän tässä kohti. Lopulta sisäistin sen, mitä opiskeluvalmentaja ajoi takaa: haetaan ensin onnistumiset alemmista tuntimääristä ja nostetaan sitten. Loppujen lopuksi en ole edes saanut sitä 5 h/vko tavoitetta täyteen eli petrattavaa on paljon, että tuntimäärät saadaan nostettua. Siinä on toisin sanoen hyvää tavoitetta seuraaville viikoille!
Opiskeluvalmentaja vaikuttaa ihan mahtavalta ihmiseltä ja tuntuu, että meillä on lähtenyt hyvin liikkeelle jutustelu. Olen saanut todella hyviä vinkkejä eri tilanteisiin ja esimerkiksi pulmiin kertaustehtävien tekemiseen liittyvän motivaatiopulan osalta, mikä osaltaan ratkaisi motivaatio-ongelman. Paljon sanotaankin, että motivaatio syntyy tekemällä, mikä on ihan totta, mutta omalla kohdallani olen myös huomannut sen, että on tärkeää löytää juurisyy motivaatiopulan takana: syynä saattaa esimerkiksi olla se, että jokin toimintamallini ei toimikaan ja tarvitsen erilaisia lähestymistapoja, että tekeminen on taas mielekästä. Opiskeluvalmentajallani on ollut myös hyvin samantyylinen lähtötaso ja elämäntilanne, kuin minulla, mikä on lisännyt uskoa siihen, että on tämä mahdollista. Samalla on ollut kiinnostavaa kuulla, miten hän on toiminut eri tilanteissa ja saanut ratkaistua haasteita.
Tavoitteet lokakuulle
Lokakuun tavoitteet ovatkin pitkälti aiempien haasteiden ja epäonnistumisten vastakohtia. Tavoitteenani on onnistua minun ja opiskeluvalmentajani laatimissa viikkotuntitavoitteissa, että tuntimääriä voidaan jossakin kohtaa nostaa. Tavoitteena on saada opiskeltua vähintään 5 tuntia viikossa, mielellään 10 h painotuksella fysiikkaa noin 60-70 % ja kemiaa noin 30-40 %. Jos tuntimäärää nostetaan esimerkiksi 10 tuntiin, tavoitteena on saavuttaa se.
Harmittaa, että jäin kiinni typeriin seikkoihin, kuten tuntimäärään ja kertaustehtäviin, mitkä estivät syyskuun tavoitteiden saavuttamista ja etenemistä. Kukaanhan ei kieltänyt tekemästä yli 5 h/vko ja opiskeluvalmentajakin sanoi, että voin tehdä myös enemmän, mutta siitä huolimatta jäin siihen jotenkin jumiin. Lokakuun tavoitteena onkin oppia tästä: tavoittaa viikkotavoitteet, avata suu ja kysyä sekä olla valmis myös tekemään kunnolla töitä. Opetella rutiinia ja tasaista työskentelyä, aikatauluttamista ja epämukavuusalueelle menemistä. Toisaalta uskaltaa "vaivata" ja kysyä opiskeluvalmentajalta, jos jokin asia mietityttää ennen seuraavaa puhelua. Eli lyhyesti sanottuna vähemmän jumitusta ja enemmän tekoja. Toivon, että lokakuu olisi tavoitteiden saavuttamisen suhteen jo ihan erilainen!
0 kommenttia