Kesäloma ja kesätauko pääsykoelukemisesta tuli enemmän kuin tarpeeseen. Alkukesä meni tiiviisti töitä tehdessä ja heinäkuussa pääsin odotetun kesäloman viettoon. Kesälomallakin oli muutamia tentti- ja työpäiviä, mutta muutoin olen saanut lomailla. Loma on tehnyt hyvää ja odotan jo innolla, että pääsen aloittamaan uuden hakukerran opiskelut! Vielä täytyy kuitenkin hetki malttaa ja toisaalta aloituspäivä tulee nopeammin, kuin mitä arvaisikaan.

Kesällä on ollut aikaa miettiä lääkikseen hakemista ja analysoida sen nostattamia erilaisia tunteita. Välillä on tuntunut kuin vuoristoradalta, kun toisena päivänä on ollut aivan innosta puhkuen miettimässä lääkikseen pääsyä ja siellä opiskelemista, kun taas toisena päivänä on saattanut iskeä epävarmuus siitä, että onko minusta tähän ja onko minusta lääkärin takin kantajaksi. Positiivisia ja iloisia tunteita on helppo miettiä, mutta epävarmuuden erilaiset tuntemukset ovat olleet toisinaan kova pala pohdittavaksi. Kestänkö lääkärin työn vastuun ihmishengestä, entä jos mokaan ja joku kuolee sen vuoksi? Hirvittääkö nähdä livenä erilaisia onnettomuuden ruhjomia ihmisiä ja eri osia ihmiskehosta? Jaksanko päivystykset? Onko tässä mitään järkeä, kun opiskelen ja saan pian tutkinnon toiselta alalta? Pystynkö hyödyntämään molempien alojen osaamista jatkossa, onko minulle ja osaamiselleni työelämässä tarvetta?

Epävarmuus on toisin sanoen koskenut paljon lääkärin työtä ja siinä olevaa vastuuta. Instagramin puolella nostinkin asiaa esiin ja moni sanoikin lohduttavasti, että lääkärin työn vastuu ja osaaminen ovat asioita, joita opetellaan ja joihin kasvetaan opiskelun aikana. Lisäksi moni muistutti, että lääkärin työn tukena on osaavat kollegat ja hoitohenkilökunta, joiden elämänkokemukseen, osaamiseen ja tietämykseen voi tukeutua. Uskon myös, että lääkäriyteen kasvamisessa iso rooli tulee olemaan myös kurssikavereilla, kun jokainen on samassa tilanteessa ja toisaalta ymmärtää hyvin epävarmuutta.

Lääkärin työn lisäksi epävarmuutta on tullut myös uudesta pääsykoeopiskelukerrasta ja opiskelusta lääkiksessä. Tavallaan on ehkä turha miettiä liikaa etukäteen, sillä enhän ole vielä edes lääkiksen opiskelijana! Siitä huolimatta toisaalta koen, että epävarmuuden tunteet tulee käsitellä omalla kohdallani jo nyt, jos niitä herää, sillä se varmasti vaikuttaa varmuuteeni pääsykoeopiskelussa ja siihen, uskonko tähän projektiin ylipäätään. Epävarmuutta lääkiksessä opiskelusta on herännyt esimerkiksi siitä, osaanko opiskella tarpeeksi hyvin, jääkö minulle yhtään vapaa-aikaa ja ovatko opiskeltavat asiat liian vaikeita? Saanko kavereita, vai jäänkö yksin, vaikken kaikkiin rietoihin lähtisikään mukaan?

Eniten epävarmuutta on nostattanut kuitenkin uusi edessä oleva pääsykoerupeama. Olen aiemminkin tainnut mainita siitä, että viime hakukerralla lähdin jotenkin huolettomammin matkaan, sillä en täysin ehkä tiennyt, mitä on edessä ja mitä sisäänpääsy vaatii. Hakukerta olikin todella opettavainen siinä, sillä se konkretisoi, millaista sitoutumista ja kovaa työtä tällä uudella hakukerralla oikeasti vaaditaan. Samalla epävarmuus on noussut siitä, riittääkö se sisäänpääsyyn? Lähes nollapohjalaisena koen lähteväni ikään kuin takamatkalta ja osaamistaso pääsykokeessa soveltamistaitoineen tulee olla todella kova. Vaikka nyt opiskelumotivaatio on loman jälkeen huipussaan, saanko luotua itselleni rutiinit, joilla tekeminen on oikeasti pitkäjänteistä ja tavoitteellista? Jaksanko opiskella silloinkin, kun väsyttää ja ei huvita? Ahdistunko taas muiden tekemisestä ja stressaanko taas liikaa omia tämän hetken opintoja?

Olen tullut siihen tulokseen, että hyvin mahdollista, että moni maalaamistani uhkakuvista toteutuu seuraavalla hakukerralla. Elämää ja omia tunteita ei oikein pysty laittamaan pauselle haun ajaksi ja toteuttaa vain robottimaisesti to do -listaa tyhjäksi. Epävarmuuden tunteita ja vastoinkäymisiä tulee varmasti jatkossakin. Välillä väsyttää, kiukuttaa ja turhauttaa. Siksi tälle hakukerralle yritän saada itselleni mahdollisimman hyvän luottamuksen itseeni, oppimiseeni ja osaamiseeni. Pääsykokeessa ei tarvitse osata kaikkea ja tärkeintä on edetä yksi asia kerrallaan, pitää tavoite mielessä ja uskoa itseeni.

Välillä myös tuntuu, että vaikken itse ole koskaan tavoitteellisesti urheillutkaan, pääsykoelukemista voisi verrata jossain määrin tavoitteelliseen urheiluun. Pääsykoelukemisessa urheilija on hakija, jonka tavoitteena on päästä parhaimpien joukkoon toukokuisena pääsykoepäivänä. Urheilusuoritukseen vaikuttavat sekä osaaminen, että urheilijan sen hetken kunto. Harjoittautumisessa tärkeissä rooleissa ovat oman mielen, jaksamisen ja stressin hallinta, oppiminen kilpailtavassa lajissa, mutta myös levon, liikunnan, ravinnon, unen ja harjoittelun välinen tasapaino. Mikä parasta, tässä lajissa ei ole yhtä voittajaa, vaan useampi maagisen sisäänpääsyrajan ylittänyt saa palkinnon. Siksi tulevana hakukertana aion suhtautua sopivalla vakavuudella siihen, että liikuta, ravinto, lepo, mieli ja uni tukevat toisiaan ja tätä pääsykoelukemista. Säännöllinen unirytmi, säännöllinen liikunta, ravitseva ruoka ja mielen tasapaino sekä esimerkiksi itseensä uskominen luovat sitä pohjaa, jolta seuraavan pääsykoelukemisen aion tehdä. Muutosta tämän hetkiseen tilanteeseen ja viime hakukertaan on paljon tulossa ja se vaatii myös uuden opettelua tapojen muodossa. Tavoitteellisuus, tasainen työskentely ja tekemisen viivyttelystä pois oppiminen ovat asioita, joihin aion panostaa. 

Millaisia suunnitelmia teillä on seuraavalle hakukerralle?