Viimeiset harjoituskokeet ennen pääsykokeen ensimmäistä vaihetta: Mafyn harjoituskokeet 6., 7. ja 7 ½

by - 23.25

Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa

Toukokuu on mennyt todella nopeasti ja vaikea uskoa, että nyt on jo kesä! Ennen kesään siirtymistä on aika palata vielä hetkeksi viimeisiin Mafyn harjoituskokeisiin, jotka tein ennen pääsykokeen ensimmäistä vaihetta. Tarkoitus oli alunperin julkaista blogipostaus niistä jo aiemmin, mutta toukokuussa olen ollut yllättävän poikki tästä keväästä ja lisäksi toukokuussa alkaneet kesätyöt ovat vieneet oman osuutensa energiatasoista. Siitä syystä päädyin keskittymään oman jaksamisen priorisointiin pääsykokeeseen ja töihin sekä pitämään oman mielen mahdollisimman hyvänä ja positiivisena. 

Mafy on kevään aikana tarjoillut hakijoille kaksi ylimääräistä harjoituspääsykoetta, mitkä ovat todella tulleet tarpeeseen! Etenkin kokeen muututtua sähköiseksi, on tarvinnut kaiken mahdollisen lisävarmuuden tekemiseen. Itseeni onkin tehnyt suuren vaikutuksen se, miten nopeasti Mafy on mukautunut ja reagoinut muuttuneeseen tilanteeseen pääsykokeiden suhteen ja järjestänyt esimerkiksi koetaktiikkaluentoja, tiedottanut kaikesta pääsykokeeseen liittyen ja tosiaan vielä järjestänyt ylimääräisiä harjoituskokeitakin. Ainakin itselleni se kaikki on tuonut varmuutta muuttuneeseen tilanteeseen ja helpotusta siinä mielessä, että voin oikeasti keskittyä pääsykokeeseen valmentautumiseen. 

Harjoituskoe 6 tuntui menneen tosi hyvin, mikä ilahdutti aiempien huonosti menneiden harjoituskokeiden jälkeen. Sain tosi hyvin pääteltyä asioita ja osan vastauksista tiesin. Pistesaldoksi kerääntyi 73/277, mikä on noin 26,35 % pisteistä. Sen olen tämän kevään aikana oppinut, että pistesaldoa tulisi aina muistaa verrata kokeen kokonaispistemäärään, koska kokonaispistemäärä vaihtelee paljon eri kokeissa. Siitäkin huolimatta hymy oli herkässä, sillä tunne koesta näkyi pistemäärässä ja sain oman piste-ennätykseni, vaikka Mafyn rankingeille ei vieläkään päästy! Pistesaldo antoi kuitenkin toivoa siitä, että kyllä tässä vielä on mahdollisuuksia kehittyä! Samalla huomasin, että lyhyempi koe sopii itselleni todella paljon paremmin, kuin pitkä useiden tuntien koe. Lyhyessä jaksan keskittyä paremmin, kun tehtäviä on vähemmän ja koetta tehdään vähemmän aikaa.

7. Harjoituskoe tuntui menneen tosi huonosti, mikä näkyi myös pisteissä. Sain pisteitä vain 19/119, mikä on 11,76 %. pisteistä. Kokeessa oli todella paljon asioita, joita en tiennyt ja joista en jotenkin saanut ollenkaan kiinni, enkä pystynyt niitä päättelemäänkään. Samalla huomasin, että en oikein jaksanut keskittyä kokeeseen ja antaa kaikkeani, sillä koe tuntui vaikealta omaan osaamiseen nähden. Harmitti tosi paljon etenkin edellisen tosi hyvin menneen kokeen jälkeen. Tuntui, että kehitys ei jatkukaan, mutta sitähän se monesti taitaa olla, että pääsykokeetkin vaihtelevat ja tavoite olisi saada se oma taso niin hyväksi, että pystyisi parhaaseensa myös itselle vähemmän sopivasta kokeesta huolimatta.

7 ½ harjoituskoe oli Mafyn ylimääräinen harjoituskoe, jossa pisteitä tuli 33/127 eli 25,98 % pisteistä. Tässä huomaa hyvin kokonaispisteiden eron, sillä kuudennesta harjoituskokeesta saamani pistemäärä 73 on isompi, kuin 7 ½ -harjoituskokeesta saamani 33 pistettä, mutta prosentuaalisesti molemmat menivät suunnilleen yhtä hyvin. Silti oma tunne kokeesta oli ihan erilainen, kuin kuudennessa harjoituskokeessa. Tässä 7 ½ -harjoituskokeessa todella monet kohdat tuntuivat taas tosi vaikeilta ja oli jälleen paljon asioita, joita en ole edes opiskellut. Paljon päädyin taas arvailemaan, kun miinuspisteitäkään ei vääristä vastauksista lähtenyt. Lopulta sain muutamasta tehtävästä oikein päättelemällä hyvin pisteitä, mikä selittää omaa pistesaldoani, vaikka muutoin menikin huonosti.

Mafy yllätti ja teki vielä kahdeksannen harjoituskokeen, jotta pääsykokeen ensimmäisestä vaiheesta jatkoon päässeet pääsevät treenaamaan vielä ennen toisen vaiheen koetta: se kun tehdään sähköisen sijaan perinteisesti paperille. Itse en ole vielä tätä ylimääräistä koetta tehnyt, mutta aion sen tehdä ja tallensinkin kokeen itselleni odottamaan syksyä. Voi toki olla, että teenkin kokeen jo nyt kesän kynnyksellä, mutta uskoisin syksyn palvelevan paremmin tarkoitusta, sillä oma mieli tuntuu jo vaihtaneen vapaalle pääsykoelukemisista.

Saatat pitää myös

0 kommenttia