Mafyn harjoituskokeet 3. ja 4.
*Valmennuskurssi saatu yhteistyönä MAFY-Valmennuksen kanssa
Mafyn harjoituskokeet 3. ja 4. on nyt tehty ja ajattelin jakaa hieman tunnelmia niihin liittyen. Kolmas harjoituskoe oli vielä ennen koronaepidemiaa ja se oli siten viimeinen koesalissa tehtävistä kokeista. Olin tällä kertaa varautunut hyvin koetilanteeseen eväiden osalta ja vaikken vieläkään ihan täysin pääsykoe-eväillä mennytkään, olen pääsykoetilanteen eväätkin ehtinyt jo suunnittelemaan. Toinen harjoituskoe olikin mennyt kohtalaisen hyvin ja omalle tasolleni sopivasti, joten olin hyvillä mielin ja toiveikas kolmannen kokeen osalta. Kolmas koe yllätti ja tällä kertaa tuntui, että mitään en osaa ja oikein mihinkään tehtävään en osaa tarttua. Kolmas koe tuntui menevän aikalailla samalla tavalla, kuin ensimmäinen harjoituskoekin ja paljon joutui taas arvaamaan. Harmitti, ettei oma osaamistaso ole noussut kevään aikana, mutta toisaalta opiskelumääränikin on ollut edelleen pieni. Lähdin kokeesta melko pian pois sen jälkeen, kun olin tehnyt sen, mitä osaan.
Koetuloksia odotellessa Mafylta tuli tuttuun tapaan sähköposti harjoituskokeen pisteistä ja olin saanut pisteitä 19,5 eli puoli pistettä enemmän, kuin edellisestä kokeesta. Yllätyin kovasti, koska koe tuntui menneen todella paljon huonommin, kuin toinen harjoituskoe. Arvatakin siis kannattaa, mutta on oltava tarkka siinä, missä arvaa. Edelleen pistesaldoni on kaukana siitä, mitä se pitäisi olla, mutta toisaalta se heijastaa tällä hetkellä tekemääni työmäärää hyvin eli paljon on vielä opittavaa. Tämä ilmeni kokeessa esimerkiksi siten, että huomasi, että kokeessa on paljon aihealueita, joita en ole vielä käynyt läpi ollenkaan ja näin ollen iso osa pisteistä jää saamatta.
Neljäs harjoituskoe oli ensimmäinen etäkokeista. Harjoituskoe alkoi Mafyn koetaktiikkaluennolla livelähetyksen muodossa, mikä oli ollut ensimmäisen harjoituskokeen yhteydessä koesalissa. Koetaktiikkaluennossa suurin osa olikin itselleni siksi tuttua, mutta siitä huolimatta hyödyin luennosta, koska se orientoi harjoituskokeeseen ja muistutti mieleen koetaktiikan kannalta tärkeät asiat. Lisäksi koetaktiikkaluennossa tuli myös muistutuksia asioista, joita olin itse jo unohtanut. Koemateriaali ei ehtinyt tulla postissa perille, mutta tulostin vastauspaperit ja katsoin tehtävänannot tabletilta, mikä oli ihan toimivaa sekin. Koe tuntui silti menevän todella huonosti ja harmitti tosi paljon, koska tuntuu, ettei yhtään edisty ja se heijastuu kokeisiinkin.
Kokeessa ilmeni myös sama ongelma, mikä kolmannessa harjoituskokeessa, eli että on vielä todella paljon asioita läpikäymättä ja opeteltavana. Tällöin jää todella paljon pisteitä saamatta jo siksi! Neljännen harjoituskokeen tuloksia ei ole vielä tullut, mutta niiden pitäisi tulla keskiviikkona 1.4 eli todella pian. Vastausanalyysejä en ole katsonut tai pisteitä laskenut, mutta veikkaisin pistesaldon jäävän mahdollisesti laihemmaksi, kuin aiemmilla kerroilla. Se tietysti harmittaa, mutta tarkoittaa käytännössä vain sitä, että työtä on tehtävä enemmän ja varattava aikaa opiskelemiselle. Harjoituskokeet ovat loistavia siinä, että saa ensinnäkin harjoitusta pääsykokeesta, mutta myös näkee oman osaamistason.
Seuraavaan harjoituskokeeseen mennessä tavoitteena on, että olen saanut enemmän asioita opiskeltua ja että harjoituskoe menisi paremmin, kuin aiemmat kokeet. Olisi hienoa, jos saisi viimein pisteitä hilattua korkeammalle!
Miten teillä on mennyt harjoituskokeet, ketkä olette niitä tehneet?
Edit. 4. harjoituskokeen pistesaldo oli lopulta vain 13 pistettä eli heijasteli hyvin tuntemuksia siitä, ettei paljonkaan mennyt oikein.
Edit. 4. harjoituskokeen pistesaldo oli lopulta vain 13 pistettä eli heijasteli hyvin tuntemuksia siitä, ettei paljonkaan mennyt oikein.
0 kommenttia